Sisustusarkkitehti Pi von Pfaler: Aurinkosuojauksen rooli nykypäivän rakentamisessa

Pi von Pfaler on toiminut sisustusarkkitehtina jo yli 20 vuoden ajan. Työkokemusta on kertynyt laajasti eri sektoreilta: telakkateollisuudesta, meriteknisen alan konsultoinnista, myymäläsuunnittelusta sekä nykyisessä toimipaikassaan arkkitehtitoimistossa.

Tämän hetken työnkuvassaan von Pfaler suunnittelee ensisijaisesti toimitiloja ja julkisia kohteita yhteistyössä kulloisenkin projektitiimin kanssa.

”Olemme tehneet Pin kanssa yhteistyötä viimeksi Espoon Keilaniemessä useammassakin suuressa kohteessa, joihin toimitimme metallisoituja screenkaihtimia. On aina miellyttävää työskennellä aurinkosuojauksen merkityksen tunnistavan suunnittelijan kanssa”, sanoo projektimyyntipäällikkö Juhana Repo Artic Storelta.

Aurinkosuojaus on osa kokonaisuutta

Aurinkosuojauksen roolin arkkitehtuurissa ja rakentamisessa von Pfaler näkee niin, että aurinkosuojaus on projektissa ja sen suunnittelussa osa isompaa kokonaisuutta.

“Esimerkiksi telakkateollisuuden parissa risteilijöiden suunnittelussa ja rakentamisessa aurinkosuojauksen osuus tulee vahvasti esiin. Niissä olosuhteissa se on välttämätön osa sekä toiminnallisuutta että olosuhteiden säätelyä”, von Pfaler kertoo.

Onko kehityksen perässä sitten vaikea pysyä? Aurinkosuojat ovat kehittyneet von Pfalerin työuran aikana paljon, sekä visuaalisesti että teknisesti.

“Asiantuntevat toimittajat ovat tiedon päivittämisessä loistava apukäsi.”

“Kaikki materiaalit ja ratkaisut, myös aurinkosuojaus kehittyvät jatkuvasti. Alalla kuin alalla jatkuva tiedon päivittäminen on tervetullutta, toki materiaaleja on niin paljon, että kutakin osa-aluetta on mielekästä päivittää tarpeen tullen. Asiantuntevat toimittajat ovat tässä tiedon päivittämisessä loistava apukäsi.”

Entä varataanko projekteissa riittävästi resursseja aurinkosuojaukseen, niin suunnittelussa kuin myös rakentamisessakin?

“Esimerkiksi häikäisyn poistumisella aurinkosuojauksen myötä saadaan olosuhteita huomattavasti paremmaksi.”

“Aikataulut ovat tunnetusti tiukkoja ja kaikkeen on varattuna rajallisesti aikaa, mutta silti aurinkosuojauksen tarve nykyään kartoitetaan jo hyvissä ajoin ja pyritään myös huomioimaan rakenteissa”.

Hyödyt on huomattu

Aurinkosuojauksella saavutettavissa oleva konkreettinen hyöty jäähdytyksen ja lämmityksen apuna on siis alettu huomata ja ottaa huomioon?

“Vastaus on kyllä, esimerkiksi häikäisyn poistumisella aurinkosuojauksen myötä saadaan olosuhteita huomattavasti paremmaksi”, von Pfaler kertoo.

Millaisena von Pfaler näkee aurinkosuojauksen tulevaisuuden? Tekniikka tunnetusti kehittyy, mutta yleistyykö käyttö?

“Kokemukseni mukaan suurilla lasipinnoilla käyttö on jo melko vakiintunutta. Asuntopuolella suojauksen kehittymisellä voisi olla suurimmat lisämarkkinat,” von Pfaler sanoo.


Lue lisää Artic Storesta

Ratkaisut

Artic Store tarjoaa aurinkosuojaratkaisut rakennusten sisustuksen, energiansäästön ja mukavuuden parantamiseksi.

Lue lisää

Projektimyynti

Projektimyyntimme toteuttaa aurinkosuojaprojekteja sekä pieniin että isoihin rakennushankkeisiin.

Lue lisää

Mika Vuolle: Parempia rakennuksia, parempi maailma

“Mieluummin se parempi aurinkosuojaus kuin jäähdytysjärjestelmä”, sanoo rakennusten olosuhdesimulointiin erikoistuneen Equa Simulationin Suomen toimitusjohtaja ja tekniikan lisensiaatti Mika Vuolle.

Lue lisää