Joensuun lyseon lukion muuttaessa Joensuun Tiedepuistolle soi puhelin Artic Storen projektimyynnin päällikkö Juhana Revon taskussa.

Eteen oli tullut pari käytännön probleemaa, jonka ratkaisemiseksi Articilta pyydettiin ehdotusta.

Suurta ja korkeaa Joensuu-salia oli päätetty käyttää mm. ylioppilaskirjoitusten järjestämiseen. Salia kuitenkin ympäröivät useassa kerroksessa jokaiselta seinältä yritysten toimistotilat, joiden ikkunoista on suora näkyvyys saliin – ja päinvastoin.

Näkösuojaa ja luonnonvaloa

– Tilaan haluttiin näkösuojaa, ettei salista näkyisi ympärillä kolmessa kerroksessa sijaitseviin toimistoihin. Valoa ei kuitenkaan haluttu peittää kokonaan, etteivät toimistot jäisi pimeiksi, kertoo Repo.

– Arkkitehti otti minuun yhteyttä, ja päädyimme yhdessä lopulta suojaamaan toimistojen ikkunat sisäpuolisiin ja kaukosäätimellä toimiviin screenkaihtimin. Ne estävät suoran näkyvyyden tilasta toiseen, mutta mahdollistavat samalla luonnonvalon pääsemisen salista toimistoihin.

Ulkopuoliset screenkaihtimet kattoikkunoihin

Toinen ongelma opiskelumukavuuden kannalta olivat tilan suuren kattolyhdyn ikkunat, joista aurinko pääsi paistamaan saliin esteettä käytännössä koko vuorokauden ajan, kaikista ilmansuunnista. Se aiheutti ongelmia häikäisyllään muun muassa esitystekniikan käytölle ja kuumensi sisälämpötilaa merkittävästi.

Lämpöhaitan minimoinnissa tehokkain aurinkosuoja on ulkopuolinen. Repo ja suunnittelija päätyivät varsin pian ulkopuolisiin screenkaihtimiin. Koska kattoikkunat sijaitsevat yli 10 metrin korkeudessa, teknisessä ratkaisussa kallistuttiin moottoroituihin, kauko-ohjattuihin kaihtimiin.

 

“Lämpöhaitan minimoinnissa
tehokkain aurinkosuoja
on ulkopuolinen.”

Kun suunnitelma oli lyöty lukkoon, päästiin asennuksia tekemään kevättalvella 2022. Ja kuten yleensä: hyvin suunniteltu on puoliksi tehty – asennukset sujuivat ongelmitta.

– Screenkaihtimia käytetään alhaalta salista, ja ne mahdollistavat nyt liian auringonvalon estämisen kaikista ilmansuunnista. Tilojen käyttömukavuus nousi kokonaan toiselle tasolle, Repo kertaa.

– Kaikki verhot ovat avattavissa ja suljettavissa auringonkierron mukaan, ilmansuunnittain.

Ammattilaiset mukaan jo suunnitteluvaiheessa

Ratkaisu on osoittautunut toimivaksi niin näkö- ja häikäisysuojan kuin lämpötilan hallinnankin näkökulmista. Revon mukaan keskeistä projektin onnistumisessa oli se, että samaan pöytään saatiin riittävän varhaisessa vaiheessa istumaan ”koko pyhä kolminaisuus”: tilojen suunnittelija, tilojen käyttäjä sekä ratkaisun toimittaja.

 

– Yhteistyöllä ja neuvottelulla löydettiin juuri näihin tiloihin ja tarpeisiin parhaiten soveltuvat ratkaisut, Repo sanoo.

– Kaiken kokoisissa projekteissa se on tärkeää. On asiakkaankin etu, että me olemme mukana jo suunnitteluvaiheessa. Tuomme pöytään osaamisen, teknisen tietotaidon sekä tietoa uusimmista ratkaisuista.

Joensuun Pilkon Lidlissä on screenkaihtimet
Autamme jo suunnitteluvaiheessa

Aurinkosuojaus kannattaa ottaa huomioon jo rakennuksen valaistusta ja energiatehokkuutta suunnitellessa. Tutustu projektimyyntiimme ja ota yhteyttä!

Projektimyynti

Ota yhteyttä

Lue lisää muista Artic Storen projekteista

  • Fredriksberg täyttää tarkat vaatimukset

    Artic Store toteutti aurinkosuojauksen uuteen toimitilakokonaisuuteen Helsingissä.
    Lue lisää
  • Energiaa säästävät kaihdinratkaisut Binderholzille

    Haettiin Suomesta sopivia toimittajia, kilpailutettiin ja valittiin Artic Store. Kuten jatkohankkeet sen osoittavat, tyytyväisiä olemme olleet, kertoo Binderholzin puolesta projektivastaava Juha Kohonen.
    Lue lisää
  • veripalvelu-rakeenus

    Veripalvelun uudisrakennuksessa ei aurinkosuojauksesta tingitä

    Kesällä 2022 Vantaalle valmistuneessa Veripalvelun uusissa toimitiloissa haluttiin panostaa rakennuksen energiatehokkuuteen
    Lue lisää
  • Keilaniemen maamerkki valmistui vuodenvaihteessa

    Espoon Keilaniemellä on erityinen paikka suomalaisen yhteiskunnan, talouden, hyvinvoinnin ja kaupunkisuunnittelun historiassa. Nyt Keilaniemi saa uuden arkkitehtonisen maamerkkinsä, Keilaniemi Next.
    Lue lisää
  • Aurinkosuojaus Accountor Toweriin

    Fortumin torni – Keilaniemen tunnetuin maamerkki Espoossa on 43 vuotta sitten valmistunut toimistorakennus, joka on edelleen yksi maamme korkeimpia toimistotaloja.
    Lue lisää
  • Fira Valimopark

    Uudistettu Valimo Park Helsingissä

    Valimo Park on Helsingin Pitäjänmäessä sijaitseva toimistorakennus. Rakennusliike Fira huolehtii Valimo Parkin modernisoinnista, eli toimistosaneerauksesta, jossa kaikki 28 000 bruttoneliömetriä laitetaan uusiksi.
    Lue lisää
  • Markiisit 120 neliön terassille

    Jyväskylässä sijaitsevalle ravintola Toivolan Vanhan Pihan sisäpihalle haluttiin rakentaa uuden vetäjän, ravintolayrittäjän ja alueen kiinteistönomistajan Arto Hakasen toiveesta noin 120 neliömetrin katettu terassialue.
    Lue lisää
  • Joensuun Pilkon Lidlissä on screenkaihtimet

    Asiakastarinat: Lidl Pilkko

    Erityisesti laajat ikkunapinnat altistavat huoneistot sisäilman lämpenemiselle. Ilman toimivaa aurinkosuojausta sisätilojen lämpötila voi nousta epämiellyttävän korkeaksi ja myös häikäistyminen voi alentaa asumismukavuutta.
    Lue lisää
  • Joensuun Jokiasemalla on käytössä automaattiset markiisit

    Asiakastarinat: Jokiasema

    Tiesitkö, että Artic-markiisit ovat toimiva vaihtoehto aurinkovarjoille? Markiisilla suojaat terassiasi, terassikalusteitasi ja terassilla viihtyjiä liialta auringonpaahteelta ja sateelta.
    Lue lisää
  • Lastensairaala

    HUS – Uusi lastensairaala

    Uusi lastensairaala on Helsingin uusimpia rakennuksia ja mittakaavaltaan yksi kaupungin merkittävimmistä kohteista. Sairaala on lasten vaativaan erikoissairaanhoitoon keskittynyt sairaala, jossa hoidetaan potilaita kaikkialta Suomesta.
    Lue lisää
  • YIT – Tripla

    Helsingin Keski-Pasilassa sijaitseva Tripla on yksi Suomen suurimmista kauppakeskuksista. Samalla se on liikkeiden määrällä Pohjoismaiden suurin kauppakeskus.
    Lue lisää
  • Kalasataman TeHyKe

    Kalasataman Tehyke

    Helsingin Kalasataman kuusikerroksinen terveys- ja hyvinvointikeskus tarjoaa monipuolisia sosiaali- ja terveyspalveluita
    Lue lisää
  • Vuotalo

    Toteutimme kohteeseen vuonna 2016 moottoroidut screenkaihtimet. Keskuksen eteläpään 700 m² lasiseinään tarvittiin sekä aurinkosuojaus että akustoiva elementti.
    Lue lisää
  • Medisiina D

    Medisiina D

    Medisiina D:n suunnittelussa huomioitiin tarkkaan käyttäjien tarpeet, ja se tarkentui koko projektin ajan.
    Lue lisää
  • Helsingin kaupunginmuseo

    Oli erittäin avartavaa ja opettavaista työskennellä iäkkäiden tilojen parissa. Toteutimme kohteisiin vuonna 2018 screenkaihtimet, markiisit, pimennysverhot sekä verhokiskot.
    Lue lisää
  • Häikäisy ei hidasta tärkeää työtä

    Veripalvelu on saanut uudet tilat ja aurinkosuojauksen käyttöönsä Vantaan Vehkalassa.
    Lue lisää
  • 3 syytä valita dynaaminen aurinkosuojaus staattisen sijaan

    Maksimoi luonnonvalon hyödyt, nappaa lämpöenergiaa talteen myös talvella ja estä tehokkaasti ylikuumenemista – dynaaminen aurinkosuoja säästääkin energiaa ja kustannuksia.
    Lue lisää
  • Etätyössä kevätauringossa

    Pitkän talven jälkeen aurinko palaa ilahduttamaan koronan kotitoimistoon ajamaa etätyöläistä. Sen mukanaan tuoma valo ja lämpö saattavat kuitenkin kääntyä myös negatiivisiksi asioiksi, jos ne muuttuvat häikäisyksi ja hikoiluksi.
    Lue lisää
  • Nicholas Stewart: Energiatehokas rakentaminen on tullut jäädäkseen

    Hyvin suunniteltu aurinkosuojaus säästää hintansa talotekniikan tarpeen vähenemisenä, sanoo Sitowisen projektipäällikkö Nicholas Stewart.
    Lue lisää
  • 750 screenkaihdinta, 9000 neliötä verhoja

    Helsingin Kalasatamassa sijaitseva Kaupunkiympäristön toimitalo kuuluu kaupungin uusimpiin uudisrakennuksiin.
    Lue lisää
  • Toimisto tukalasta mukavaksi aurinkosuojauksella

    Sisälämpötila on yksi tärkeimmistä toimistotilojen käyttömukavuuteen vaikuttavista tekijöistä.
    Lue lisää
  • Tecwill Oy: Ihanteellisemmat työskentelytilat aurinkosuojauksella

    Tecwillin Joensuun toimistolla työntekijöiden viihtyvyyttä ja työskentelyä heikensi pitkään toistuva häikäistyminen ja liian lämmin sisäilma. Artic Storen asiantuntijoiden avustuksella ratkaisuksi löytyi screenkaihdin.
    Lue lisää
  • Projektimyynti

    Aurinkosuojaus on muutakin kuin verhoja ja sälekaihtimia. Modernit tekniikat, kuten esimerkiksi huippuunsa kehitetty automatisointi tai vaikkapa aurinkosuojien materiaalivalinnat, mahdollistavat todellisten hyötyjen aikaansaamisen.
    Lue lisää