Artic Storelle on myönnetty arvostetun Avainlippu -merkin käyttöoikeus. Rekisteröity yhteisömerkki kertoo kotimaisuudesta.

Avainlippu on rekisteröity yhteisömerkki, jonka käyttöoikeuden myöntää korkeintaan kolmeksi vuodeksi kerrallaan Suomalaisen Työn Liiton Avainlippu-toimikunta. Yhteisömerkki kertoo, että tuote tai palvelu on valmistettu Suomessa ja työllistää Suomessa.

Merkki on tarkoitettu yrityksille, jotka haluavat tuoda tuotteidensa ja palveluidensa suomalaisen alkuperän näkyväksi. Avainlipulla voidaan viestiä luotettavasti tuotteen tai palvelun kotimaisesta alkuperästä.

– Olemme ylpeitä suomalaisuudesta ja siitä arvomaailmasta, jota Avainlippu edustaa. Siksi käyttöoikeuden hakeminen oli meille ohittamaton juttu, toteaa Artic Storen toimitusjohtaja Jarno Ahtonen.

Yritys voi käyttää Avainlippua yleisessä viestinnässään,
jos sen liikevaihdosta vähintään 75 % on Avainlippu-tuotteista tai -palveluista syntyvää. Muutoin merkkiä saa käyttää vain niiden tuotteiden tai palveluiden yhteydessä, joille se on myönnetty.
www.suomalainentyo.fi

Alunperin merkki tehtiin Osta suomalaista -markkinointikampanjaa varten. Lipun suunnitteli vuonna 1965 graafikko Olavi Reinilä. Se toimi kotimaisuuskampanjoiden tunnuksena vuoteen 1975 asti, kunnes kauppa- ja teollisuusministeriö teki siitä valvotun alkuperämerkin.

Kotimaisuus vaikuttaa merkin myöntämiseen

Yritys voi käyttää Avainlippua yleisessä viestinnässään, jos sen liikevaihdosta vähintään 75 % on Avainlippu-tuotteista tai -palveluista syntyvää. Muutoin merkkiä saa käyttää vain niiden tuotteiden tai palveluiden yhteydessä, joille se on myönnetty.

Sen lisäksi, että tuote tai palvelu on valmistettu Suomessa ja työllistää Suomessa, on kotimaisuusasteen on oltava vähintään 50 %. Laskelmassa huomioidaan kaikki tuotteeseen tai palvelun tuotantoon kohdistuvat kustannukset, kuten raaka-aineet, pakkaus­tarvikkeet ja markkinointi.

Tämän ohella yrityksellä on oltava merkittävä kotimainen omistusosuus ja Suomessa toimiva johto. Myös pääkonttorin on oltava Suomessa.

Myöntämiseen vaikuttavat lisäksi palvelukonseptin alkuperä, kotimainen suunnittelu ja tuotekehitys, palvelun vaikutus kotimaisten tuotteiden tai palveluiden aseman vahvistumiseen sekä mielikuva suomalaisesta alkuperästä.

– Liikevaihdostamme jopa noin 85 % syntyy Avainlippu-tuotteista ja -palveluista. Voimme siis hyvällä omallatunnolla ja ylpeänä käyttää Avainlippu -merkkiä kertoaksemme vahvasta kotimaisuusasteesta, joka tulee kaupan päälle kun asioi yrityksemme kanssa, Ahtonen toteaa.

Ota yhteyttä Lähin Artic Store

Lue lisää Artic Storen toiminnasta

  • Kaihdinten takaa: Niko Virkkula / Rovaniemen Artic Store

    Suomen pohjoisimmasta markkina-alueesta huolehtiva Artic Store löytyy Rovaniemeltä. Myymälän yrittäjänä toimii Niko Virkkula.
    Lue lisää
  • Sami kuitunen Artic Storella

    Kaihdinten takaa: Sami Kuitunen

    Olin kotona korkeintaan käyttänyt sälekaihtimia tai asentanut rullaverhon paikalleen, aiemmin vuosia myynnin ja markkinoinnin parissa töitä tehnyt Sami naurahtaa.
    Lue lisää
  • Heidi ja Jarmo

    Kaihdinten takaa: Heidi Haapa-aho / Oulun Kaihdinpalvelu

    Oulun Kaihdinpalvelun pitkäaikaisen yrittäjä Seppo Niemisen siirryttyä eläkkeelle keväällä 2020, siirtyi yrityksen ohjaimiin pariskunta Heidi ja Jarmo Haapa-aho.
    Lue lisää
  • Kaihdinten takaa: Henri Karhu

    Tuotannon työnjohtaja Henri Karhu säpsähtää vähän itsekin, kun laskeskelee haastattelijan pyynnöstä palvelusvuosiaan Artic Storella: ei tahdo sormet riittää.
    Lue lisää
  • Vaimo on paras työkaveri

    Artic Store -ketjun Savonlinnan yrittäjät Heikki Haverinen ja Jaana Kurho-Haverinen jakavat elämänsä lisäksi myös leiviskän. “Vaimo on paras työkaveri”, sanoo Heikki.
    Lue lisää
  • Kaihdinten takaa: Jukka Moisio

    Jukka on ollut vastuussa Tampereen myymälästä vasta pari vuotta, mutta on omien sanojensa mukaan päässyt hyvin kiinni aurinkosuojauksen erikoisliikkeen pyörittämisen arkeen.
    Lue lisää
  • Kaihdinten takaa: Simo Primetta

    Simo Primetta on pitkän linjan articstorelainen. Miehellä on menossa jo 19. vuosi yrityksen palveluksessa.
    Lue lisää
  • Fredriksberg täyttää tarkat vaatimukset

    Artic Store toteutti aurinkosuojauksen uuteen toimitilakokonaisuuteen Helsingissä.
    Lue lisää
  • Energiaa säästävät kaihdinratkaisut Binderholzille

    Haettiin Suomesta sopivia toimittajia, kilpailutettiin ja valittiin Artic Store. Kuten jatkohankkeet sen osoittavat, tyytyväisiä olemme olleet, kertoo Binderholzin puolesta projektivastaava Juha Kohonen.
    Lue lisää
  • veripalvelu-rakeenus

    Veripalvelun uudisrakennuksessa ei aurinkosuojauksesta tingitä

    Kesällä 2022 Vantaalle valmistuneessa Veripalvelun uusissa toimitiloissa haluttiin panostaa rakennuksen energiatehokkuuteen
    Lue lisää
  • Näkösuojaa ja lämpötilan hallintaa Joensuun Tiedepuistolle

    Joensuun lyseon lukion muuttaessa Joensuun Tiedepuistolle soi puhelin Artic Storen projektimyynnin päällikkö Juhana Revon taskussa.
    Lue lisää
  • Keilaniemen maamerkki valmistui vuodenvaihteessa

    Espoon Keilaniemellä on erityinen paikka suomalaisen yhteiskunnan, talouden, hyvinvoinnin ja kaupunkisuunnittelun historiassa. Nyt Keilaniemi saa uuden arkkitehtonisen maamerkkinsä, Keilaniemi Next.
    Lue lisää
  • Aurinkosuojaus Accountor Toweriin

    Fortumin torni – Keilaniemen tunnetuin maamerkki Espoossa on 43 vuotta sitten valmistunut toimistorakennus, joka on edelleen yksi maamme korkeimpia toimistotaloja.
    Lue lisää
  • Fira Valimopark

    Uudistettu Valimo Park Helsingissä

    Valimo Park on Helsingin Pitäjänmäessä sijaitseva toimistorakennus. Rakennusliike Fira huolehtii Valimo Parkin modernisoinnista, eli toimistosaneerauksesta, jossa kaikki 28 000 bruttoneliömetriä laitetaan uusiksi.
    Lue lisää
  • Markiisit 120 neliön terassille

    Jyväskylässä sijaitsevalle ravintola Toivolan Vanhan Pihan sisäpihalle haluttiin rakentaa uuden vetäjän, ravintolayrittäjän ja alueen kiinteistönomistajan Arto Hakasen toiveesta noin 120 neliömetrin katettu terassialue.
    Lue lisää
  • Joensuun Pilkon Lidlissä on screenkaihtimet

    Asiakastarinat: Lidl Pilkko

    Erityisesti laajat ikkunapinnat altistavat huoneistot sisäilman lämpenemiselle. Ilman toimivaa aurinkosuojausta sisätilojen lämpötila voi nousta epämiellyttävän korkeaksi ja myös häikäistyminen voi alentaa asumismukavuutta.
    Lue lisää
  • Joensuun Jokiasemalla on käytössä automaattiset markiisit

    Asiakastarinat: Jokiasema

    Tiesitkö, että Artic-markiisit ovat toimiva vaihtoehto aurinkovarjoille? Markiisilla suojaat terassiasi, terassikalusteitasi ja terassilla viihtyjiä liialta auringonpaahteelta ja sateelta.
    Lue lisää
  • Lastensairaala

    HUS – Uusi lastensairaala

    Uusi lastensairaala on Helsingin uusimpia rakennuksia ja mittakaavaltaan yksi kaupungin merkittävimmistä kohteista. Sairaala on lasten vaativaan erikoissairaanhoitoon keskittynyt sairaala, jossa hoidetaan potilaita kaikkialta Suomesta.
    Lue lisää
  • YIT – Tripla

    Helsingin Keski-Pasilassa sijaitseva Tripla on yksi Suomen suurimmista kauppakeskuksista. Samalla se on liikkeiden määrällä Pohjoismaiden suurin kauppakeskus.
    Lue lisää
  • Kalasataman TeHyKe

    Kalasataman Tehyke

    Helsingin Kalasataman kuusikerroksinen terveys- ja hyvinvointikeskus tarjoaa monipuolisia sosiaali- ja terveyspalveluita
    Lue lisää
  • Vuotalo

    Toteutimme kohteeseen vuonna 2016 moottoroidut screenkaihtimet. Keskuksen eteläpään 700 m² lasiseinään tarvittiin sekä aurinkosuojaus että akustoiva elementti.
    Lue lisää
  • Medisiina D

    Medisiina D

    Medisiina D:n suunnittelussa huomioitiin tarkkaan käyttäjien tarpeet, ja se tarkentui koko projektin ajan.
    Lue lisää
  • Helsingin kaupunginmuseo

    Oli erittäin avartavaa ja opettavaista työskennellä iäkkäiden tilojen parissa. Toteutimme kohteisiin vuonna 2018 screenkaihtimet, markiisit, pimennysverhot sekä verhokiskot.
    Lue lisää