Sisälämpötila on yksi tärkeimmistä toimistotilojen käyttömukavuuteen vaikuttavista tekijöistä. Kun auringonpaahteen lisäksi ihmiset ja tietokoneet lämmittävät tilaa, voi lämpökuorma nousta yllättävän korkeaksi. Talviaikaan hyvin toimiva tila saattaakin kesällä muuttua tukalaksi pätsiksi.

Näin kävi uudehkossa joensuulaisessa toimistorakennuksessa, jonka suunnittelussa ei ollut riittävästi huomioitu mahdollista lämpökuormaa. Senaatti-kiinteistöjen kiinteistöpäällikkö Ville Silvastin mukaan tilan käyttäjiltä alkoi tulla toistuvasti palautetta, että lämpötila pohjakerroksessa nousee liian korkeaksi.

”Jäähdytyksellä ei asiaan voitu enempää vaikuttaa. Niinpä aloimme miettiä muita vaihtoehtoja tilanteen ratkaisemiseksi, ja lopulta otin yhteyttä Artic Storeen.”

 

Ikkunoiden käsikäyttöiset sälekaihtimet eivät torjuneet riittävän tehokkaasti rakennukseen kohdistuvaa lämpökuormaa. Artic Storen asiantuntija Juhana Repo kävi tutustumassa tilaan ja yhdessä asiakkaan kanssa päädyttiin ratkaisemaan ongelma ulkopuolelle asennettavilla screenkaihtimilla.

Revon mukaan ulkopuolinen screenkaihdin torjuu jopa 80-90 prosenttia auringon lämpöenergiasta. Se tarjoaa tehokkaan avun niin kuumuuden kuin häikäisyn kanssa painiville toimistoille.

Lämpökuorman selättäminen oli ykkösprioriteetti, mutta Silvastin mukaan Senaatti-kiinteistöille oli myös tärkeää, että ratkaisu oli ulkonäöltään huomaamaton ja istui rakennuksen julkisivuun. Nyt automatisoitujen screenkaihtimien avulla toimistossa voidaan ylläpitää normaalia sisälämpötilaa myös aurinkoisena kesäpäivänä.

 

”Prosessi sujui jouhevasti ja saimme hyvin toimivan ratkaisun. En ole enää saanut tilan käyttäjiltä palautetta liian kuumista olosuhteista.”

 

Toimistojen työskentelyolosuhteita voidaan parantaa myös esimerkiksi ikkunamarkiiseilla tai sisäpuolisilla screenkaihtimilla, jotka torjuvat vain noin 20-30 prosenttia auringon lämpöenergiasta, mutta toimivat loistavasti häikäisysuojana. Sopivaa ratkaisua etsiessään Artic Store ottaa aina huomioon tilan ja sen käyttäjien tarpeet sekä vaatimukset. Esimerkiksi katutasossa oleviin tiloihin toivotaan tyypillisesti myös näkösuojaa, kun taas korkeammissa kerroksissa ei haluta peittää kokonaan kaunista maisemaa, vaan ehkäistä ainoastaan auringonvalon häikäisyä sekä lämpöä.

Vuosien mittaan Artic Store on tarjonnut laadukkaita ratkaisuja toimistojen aurinkosuojaukseen aina pienistä konttoreista Espoon Keilaniemen 22-kerroksiseen Accountor Toweriin asti. Artic Storen laajasta valikoimasta löytyvät tyylikkäät ja toimivat vaihtoehdot monenlaisiin eri tarpeisiin.

Tutustu Articin aurinkosuojatuotteisiin

Lue lisää työskentelymukavuudesta

  • Fredriksberg täyttää tarkat vaatimukset

    Artic Store toteutti aurinkosuojauksen uuteen toimitilakokonaisuuteen Helsingissä.
    Lue lisää
  • Häikäisy ei hidasta tärkeää työtä

    Veripalvelu on saanut uudet tilat ja aurinkosuojauksen käyttöönsä Vantaan Vehkalassa.
    Lue lisää
  • Energiaa säästävät kaihdinratkaisut Binderholzille

    Haettiin Suomesta sopivia toimittajia, kilpailutettiin ja valittiin Artic Store. Kuten jatkohankkeet sen osoittavat, tyytyväisiä olemme olleet, kertoo Binderholzin puolesta projektivastaava Juha Kohonen.
    Lue lisää
  • 3 syytä valita dynaaminen aurinkosuojaus staattisen sijaan

    Maksimoi luonnonvalon hyödyt, nappaa lämpöenergiaa talteen myös talvella ja estä tehokkaasti ylikuumenemista – dynaaminen aurinkosuoja säästääkin energiaa ja kustannuksia.
    Lue lisää
  • Näkösuojaa ja lämpötilan hallintaa Joensuun Tiedepuistolle

    Joensuun lyseon lukion muuttaessa Joensuun Tiedepuistolle soi puhelin Artic Storen projektimyynnin päällikkö Juhana Revon taskussa.
    Lue lisää
  • Etätyössä kevätauringossa

    Pitkän talven jälkeen aurinko palaa ilahduttamaan koronan kotitoimistoon ajamaa etätyöläistä. Sen mukanaan tuoma valo ja lämpö saattavat kuitenkin kääntyä myös negatiivisiksi asioiksi, jos ne muuttuvat häikäisyksi ja hikoiluksi.
    Lue lisää
  • Nicholas Stewart: Energiatehokas rakentaminen on tullut jäädäkseen

    Hyvin suunniteltu aurinkosuojaus säästää hintansa talotekniikan tarpeen vähenemisenä, sanoo Sitowisen projektipäällikkö Nicholas Stewart.
    Lue lisää
  • 750 screenkaihdinta, 9000 neliötä verhoja

    Helsingin Kalasatamassa sijaitseva Kaupunkiympäristön toimitalo kuuluu kaupungin uusimpiin uudisrakennuksiin.
    Lue lisää
  • Fira Valimopark

    Uudistettu Valimo Park Helsingissä

    Valimo Park on Helsingin Pitäjänmäessä sijaitseva toimistorakennus. Rakennusliike Fira huolehtii Valimo Parkin modernisoinnista, eli toimistosaneerauksesta, jossa kaikki 28 000 bruttoneliömetriä laitetaan uusiksi.
    Lue lisää
  • Tecwill Oy: Ihanteellisemmat työskentelytilat aurinkosuojauksella

    Tecwillin Joensuun toimistolla työntekijöiden viihtyvyyttä ja työskentelyä heikensi pitkään toistuva häikäistyminen ja liian lämmin sisäilma. Artic Storen asiantuntijoiden avustuksella ratkaisuksi löytyi screenkaihdin.
    Lue lisää