Honeycell-kaihdin eroaa merkittävästi muodoltaan muista plisee-kaihtimista. Honeycell (suom. hunajakenno) on saanut nimensä ampiaispesän kennoa imitoivasta, kaksinkertaiseen kankaaseen perustuvasta rakenteestaan, jonka ansiosta vetonarujen reiät on piilotettu kaihtimien sisään. Kaihtimien pimentävyyskin paranee, kun kaikki ylimääräiset reiät kankaassa on saatu minimiin.

Rakenteensa vuoksi Honeycell-kaihdin on myös energiatehokas kaihdinratkaisu, joka auttaa säästämään lämmitys- ja jäähdytyskuluissa. 

Kaksoisrakenteella varustettujen kaihtimien lävitse lämpö ei nimittäin pääse karkaamaan yhtä helposti. Sama rakenne toimii myös hyvin auringon paahdetta vastaan ja vähentää huoneen lämpenemistä kesäkuumalla.

Laaja kangasvalikoima erilaisine kuoseineen tekee Honeycell-kaihtimista modernin ja tyylikkään sisustuselementin – Honeycellin lisäksi et välttämättä tarvitse ikkunaan muita verhoja. Tarjolla on runsaasti eri värivaihtoehtoja ja valonläpäisyominaisuuksia, joista voit valita mieleisesi kokonaisuuden.

Honeycell-kaihtimet voidaan asentaa joko ylös tai alas laskostuvaksi toiveidesi mukaan, ja ne on mahdollista saada sekä käsikäyttöisinä että moottoroituina. Käsikäyttöisenä kaihtimen säätö on mukavaa ja helppoa ketjukäyttöisen mekanismin ansiosta. Moottoroitua kaihdinta on helppo käyttää erityisesti korkeammissa ikkunoissa.

Myös Honeycell-kaihtimet on mahdollista saada automatisoituina, jolloin ne reagoivat itsenäisesti valon määrään ja säätävät itse itsensä optimaaliseen asentoon.

LISÄÄ VERHOISTA JA KAIHTIMISTA

 

Kaihdinhankinnan 3 askelta:

  1. Kerro millaiselle ratkaisulle sinulla on tarvetta
  2. Artic Storen ammattilaiset etsivät sinulle parhaan ratkaisun
  3. Ammattilaiset asentavat ratkaisun käyttövalmiiksi

LÄHIN ARTIC STORE OTA YHTEYTTÄ

Lue lisää Honeycell-kaihtimista

  • Pimennystä, tunnelmaa ja viilennystä erilaisilla kaihdinratkaisulla

    Nykyaikaisen kerrostaloasunnon kodikkuus ja viihtyisyys kulminoituu pitkälti valoon ja sen määrään. Liiallinen auringonvalo voi kuitenkin muodostua myös ongelmaksi.
    Lue lisää
  • Honeycell on vekkikaihdinten lippulaiva

    Honeycell-kaihdin on saanut nimensä (suom. hunajakenno) kennomaisesta, kaksinkertaiseen kankaaseen perustuvasta rakenteestaan, joka erottaa sen muista plisee- eli vekkikaihtimista.
    Lue lisää
  • Tyyli ja tekniikka kulkevat käsi kädessä

    Joensuulainen Anu Kankkunen toteuttaa asiakkailleen sisustussuunnittelua asuin-, yritys- ja vapaa-ajan kiinteistöihin.
    Lue lisää
  • Screenkaihtimet vähentävät auringon lämpöä ja häikäisyä sisätiloissa, peittämättä kuitenkaan maisemaa.

    Moni kärsii turhaan kuumasta sisäilmasta ja häikäisystä – näin valitset oikeanlaiset kaihtimet

    Tutustu asiantuntijan vinkkeihin kaihdinten ja markiisien valinnassa.
    Lue lisää
  • Häikäisy ei hidasta tärkeää työtä

    Veripalvelu on saanut uudet tilat ja aurinkosuojauksen käyttöönsä Vantaan Vehkalassa.
    Lue lisää
  • Etätyössä kevätauringossa

    Pitkän talven jälkeen aurinko palaa ilahduttamaan koronan kotitoimistoon ajamaa etätyöläistä. Sen mukanaan tuoma valo ja lämpö saattavat kuitenkin kääntyä myös negatiivisiksi asioiksi, jos ne muuttuvat häikäisyksi ja hikoiluksi.
    Lue lisää
  • Tyylikäs ja nykyaikainen parvekeverho vs. vanhat koinsyömät bambukaihtimet

    Lasitettu parveke on mitä viihtyisin paikka. Siitä saadaan tehtyä asunnon oma kesäpuutarha, varjoisa lukunurkka tai viihtyisä terassi, jossa nauttia lämmin aamukahvi tai kylmä viikonloppujuoma.
    Lue lisää
  • Sälekaihdin

    Kodin investoinnit, osa 3: Käsikäyttöinen vs. sähkökäyttöinen sälekaihdin

    Harva asia lisää elämän mukavuutta yhtä tehokkaasti kuin asioiden etäohjaaminen. Sen voi todistaa esimerkiksi jokainen televisioonsa tai vaikkapa autotallinsa oveen kaukosäädön hankkinut.
    Lue lisää
  • Seppäset: screenkaihtimista helpotus häikäisy- ja lämpötilaongelmiin

    Seppäsen pariskunta päätti rakentaa vapaa-ajan asunnon järven rannalle vuonna 2018. Kiinteistöön haluttiin myös suuret ikkunat.
    Lue lisää
  • Kodin investoinnit, osa 2: Katosmarkiisi vai lasiterassi?

    Terassi on suomalaisten kesänviettopaikka numero 1. Mutta haluatko sinä omastasi akvaarion vai suojapaikan, jonka katto ja seinät avautuvat aina halutessasi?
    Lue lisää
  • Screenkaihtimet olivat Airolan perheen valinta

    Airolan perhe pääsi muuttamaan uuteen vastavalmistuneeseen kotiinsa toukokuussa 2019. Omakotitalon oleskelutilaa hallitsevat suuret, kahden kerroksen korkuiset ikkunat.
    Lue lisää
  • Häikäisevän kaunis kevätpäivä?

    Pitkän talven jälkeen lisääntyvä auringonvalo tuntuu virkistävältä ja saa energian virtaamaan. Päivä pitenee ja valoa tuntuu riittävän loputtomasti niin ulkona kuin sisälläkin. Luonto herää eloon, linnut laulavat ja ilmassa on kevään tuoksua.
    Lue lisää
  • Tobiaksen screenkaihdin

    Asiakastarina: Tobias Salmelainen

    Aika ajoin Tobias Salmelainen on havahtunut kodissaan auringon valon aiheuttavan häikäistymistä, heijastumia ja lämpötilan nousua kodin sisätiloissa.
    Lue lisää
  • Joensuun Pilkon Lidlissä on screenkaihtimet

    Asiakastarinat: Lidl Pilkko

    Erityisesti laajat ikkunapinnat altistavat huoneistot sisäilman lämpenemiselle. Ilman toimivaa aurinkosuojausta sisätilojen lämpötila voi nousta epämiellyttävän korkeaksi ja myös häikäistyminen voi alentaa asumismukavuutta.
    Lue lisää
  • Makuuhuoneen pimennysverho – kevään ja kesän aamu-unien pelastaja

    Pitkän talven jälkeen koittaa kauan odotettu kevät; linnut laulavat, lumi sulaa ja aurinko tulee esiin ensimmäistä kertaa viikkoihin - mikä voisikaan olla ihanampaa!
    Lue lisää
  • Tehokas pimennysverho sopii monenlaiseen sisustukseen

    Sisätiloihin pääsevä valo häiritsee unta ja monia muitakin puuhia. Helppo ratkaisu ongelmaan on laadukas pimennysverho, joka pitää auringonvalon ulkona silloin, kun et halua sitä sisälle.
    Lue lisää
  • Näkyykö screenkaihtimista talvella sisällepäin?

    Screenkaihdin on moderni ja tyylikäs keino kodin aurinkosuojaukseen. Kaihtimet on mahdollista asentaa sekä uuteen että vanhaan kohteeseen, ne toteutetaan aina mittojen mukaan.
    Lue lisää
  • Screenkaihdin beige

    Screenkaihtimet ovat kaunis ja käytännöllinen ratkaisu pirkanmaalaisperheen lämpötilaongelmaan

    Valmiiksi rakennetussa hirsitalossa oli tärkeää, että verhoratkaisu pystyttiin toteuttamaan ilman pintavetoja akkukäyttöisten moottoreiden avulla.
    Lue lisää
  • Rakentaja – Huomioi nämä, kun suunnittelet kotisi kaihtimia ja aurinkosuojausta!

    Aurinkosuojauksen, kuten kaihtimien, verhojen ja markiisien, hankinta uhkaa rakennusprojekteissa unohtua aivan urakan loppupuolelle.
    Lue lisää
  • Asunto Heinävedellä

    Monipuoliset aurinkosuojaratkaisut viimeistelevät espoolaisperheen loma-asunnon

    Aurinkosuojaus otettiin loma-asunnossa huomioon jo sen rakentamisen aikana. Näin kaikki aurinkosuojaan liittyvät toiveet pystyttiin toteuttamaan juuri perheen toiveiden mukaan.
    Lue lisää
  • 3 syytä hankkia modernit kaihtimet

    Kevätaurinko tulee, kovaa. Television tai etätyöpisteen näyttöruudun tuijottelu muuttuu hankalaksi, jos ikkunasta räiköttää kirkas auringonpaiste.
    Lue lisää
  • Screenkaihtimet eivät blokkaa Heidin maisemaa

    Sosiaalisen median ihmeellinen maailma johdatti Heidi Lahden Artic Storen tuotteiden jäljille. Nyt häikäisyhaitta on poissa, mutta maisemat kotitalon kuudesta suuresta ikkunasta avautuvat edelleen.
    Lue lisää
  • Aurinkosuojat tottelevat puhetta

    Ääniohjautuva koti saattaa kuulostaa utopialta, mutta kun hetken juttelee Jani Lammen kanssa, se alkaakin vaikuttaa arkitodellisuudelta.
    Lue lisää
  • Moottoroitu pystylamellikaihdin sopii myös sisustukseen

    Artic Storen 7 metriä leveä sähkökäyttöinen pystylamelliverho tuli myyntiin juuri sopivaan aikaan oululaisen Karvosen perheen kannalta.
    Lue lisää
  • Niinikosket: Akkukäyttöisillä kaihtimilla käytännöllinen aurinkosuoja korkeisiin ikkunoihin

    Jyväskyläläisen Ville Niinikosken uusi omakotitalo valmistui järvenrantamaisemiin alkuvuodesta 2020. Olohuoneen jopa viisi metriä korkeista ikkunoista avautuu kaunis järvimaisema itään ja etelään.
    Lue lisää
  • Kuinka aloitan parvekkeen sisustamisen?

    Maaliskuussa aurinko lämmittää ja päivän valoisaa aikaa riittää illan tunteihin saakka. Omaa parveketta tai terassia pitänee jo laittaa kuntoon talven jäljiltä.
    Lue lisää
  • Huolellisen suunnittelun kautta tyyliä aurinkosuojaukseen

    Aurinkosuojausta kannattaa lähteä suunnittelemaan toiminnallisuuden kautta. Kun tilanteeseen soveltuvin ratkaisu on löydetty, voidaan lähteä suunnittelemaan ratkaisun ulkonäköä.
    Lue lisää
Lue lisää!

Tutustu myös muihin verho- ja kaihdinratkaisuihin.

Lamelliverho

Verhot ja kaihtimet

Integroitu sälekaihdin

Puusälekaihdin

Screenkaihdin