Airolan perhe pääsi muuttamaan uuteen vastavalmistuneeseen kotiinsa toukokuussa 2019. Omakotitalon oleskelutilaa hallitsevat suuret, kahden kerroksen korkuiset ikkunat. Heti taloon asetuttuaan perhe huomasi, että isoista ikkunoista riittää kauniin maiseman lisäksi myös lämpöä sisätiloihin. Liian kuuma koti ei ole kenenkään mieleen. Lisäksi aurinko häikäisi ja häiritsi iltaisin television katselua.

Sosiaalisen median kautta perheen äiti Irkka oli jo aiemmin tutustunut isojen ikkunoiden aurinkosuojaukseen ja hän tiesi mitä ikkunoihin tarvittiin. Irkalla oli selvät sävelet:

“Screenrullakaihtimet tulisi hankkia, jotta uuden kodin sisäilma saataisiin pysymään miellyttävänä ja illalla rentoutuminen lempiohjelmien parissa onnistuisi.”

Hetken internetiä selailtuaan Irkka löysi lähimmän Artic Store-myymälän, Hyvinkään Värikaihtimen. Paikallisen toimijan käyttäminen oli perheelle helppo valinta.

Perhe Airola meni paikan päälle liikkeeseen ja tapasi siellä kaihdinten asiantuntijan, asiakaspalvelun ammattilaisen Sari Jukan. Liikkeessä Airolat saivat nähdä erilaisia materiaalivaihtoehtoja ja kaihdinratkaisuja asennettuna ikkunoihin.

“Alkuperäinen suunnitelma screenrullakaihtimista todettiin yhteistuumin parhaiten kohteeseen sopivaksi ja niinpä sitä lähdettiin toteuttamaan.”

Myymälävierailun jälkeen Värikaihtimen mittamies Jukka kävi paikan päällä perhe Airolan kotona ja toi tullessaan erilaisia kangasvaihtoehtoja. Perheellä oli jo tiedossa, että screeniin halutaan hopeinen tausta eli hyvä lämmönheijastuskyky. Mallikankaiden ansiosta Airolat pystyivät vertaamaan eri värisävyjen ja kankaiden sopivuutta kodin sisustukseen. Kodin yleisilme on vaalea, joten kaihtimiinkin haluttiin vaalea kangas.

Myyjän kanssa käytyjen keskustelujen ansiosta oli käynyt selväksi, että screenkaihtimista näkyy talvella sisällepäin, kun ulkona on pimeää ja talossa sisällä on valot. Tämä ei ole ongelma Airolan perheelle, koska aivan vieressä ei asu ketään ja koti sijaitsee muutenkin rauhallisella alueella.

“Screenkaihdin antaa kuitenkin hieman näkösuojaa ja mikä parasta, vaaleastakin kankaasta näkee kesäisin sisältä hyvin ulos.”

Perhe halusi kaihtimiin kauko-ohjattavan sähköohjauksen. Ikkunat ovat niin suuret, että vaivattominta on liikutella kaihtimia nappia painamalla. Koska taloa rakennettaessa ei tätä tarvetta oltu osattu ennakoida, jouduttiin screenkaihtimia varten hieman tekemään sähkötöitä pintavetona.

Lopputulokseen perhe on kuitenkin erittäin tyytyväinen ja Värikaihtimelta he ovat saaneet hyvää palvelua alusta alkaen. Myymälän väki reagoi nopeasti kun käyttöönoton jälkeen ilmeni haasteita yhden verhon toiminnassa. Vika korjattiin ensi tilassa ja sen jälkeen kaikki on sujunut mallikkaasti.

Airolan perheen elämää voi seurata blogissa www.muuttovalmista.fi ja somessa @muuttovalmista.

TUTUSTU ARTICIN SCREENKAIHDINVALIKOIMAAN

Ota yhteyttä Lähin Artic Store

Lue lisää asiakastarinoita

  • Unelmakoti meren äärellä ansaitsee sääolot kestävän aurinkosuojauksen

    Tomi ja Nina Lehtosen vuoden 2023 Asuntomessuille valmistuva Villa Havet yhdistää modernin asumisen ja kesämökin vapauden. Artic Store pääsee toteuttamaan talon aurinkosuojauksen tarpeet.
    Lue lisää
  • Asunto Heinävedellä

    Monipuoliset aurinkosuojaratkaisut viimeistelevät espoolaisperheen loma-asunnon

    Aurinkosuojaus otettiin loma-asunnossa huomioon jo sen rakentamisen aikana. Näin kaikki aurinkosuojaan liittyvät toiveet pystyttiin toteuttamaan juuri perheen toiveiden mukaan.
    Lue lisää
  • Screenkaihtimet eivät blokkaa Heidin maisemaa

    Sosiaalisen median ihmeellinen maailma johdatti Heidi Lahden Artic Storen tuotteiden jäljille. Nyt häikäisyhaitta on poissa, mutta maisemat kotitalon kuudesta suuresta ikkunasta avautuvat edelleen.
    Lue lisää
  • Kiekkolegenda jäähdyttelee (/mökkeilee) ulkopuolisten screenkaihdinten suojassa

    Tuoreimmassa Huvila ja huussi -sarjan jaksossa remontoitiin kiekkolegenda Jere Lehtisen perheen kesämökkiä. Samalla uudistettiin aurinkosuojausta Artic Storen tuotteilla.
    Lue lisää
  • Moottoroitu pystylamellikaihdin sopii myös sisustukseen

    Artic Storen 7 metriä leveä sähkökäyttöinen pystylamelliverho tuli myyntiin juuri sopivaan aikaan oululaisen Karvosen perheen kannalta.
    Lue lisää
  • Tyyli ja tekniikka kulkevat käsi kädessä

    Joensuulainen Anu Kankkunen toteuttaa asiakkailleen sisustussuunnittelua asuin-, yritys- ja vapaa-ajan kiinteistöihin.
    Lue lisää
  • Toimisto tukalasta mukavaksi aurinkosuojauksella

    Sisälämpötila on yksi tärkeimmistä toimistotilojen käyttömukavuuteen vaikuttavista tekijöistä.
    Lue lisää
  • Niinikosket: Akkukäyttöisillä kaihtimilla käytännöllinen aurinkosuoja korkeisiin ikkunoihin

    Jyväskyläläisen Ville Niinikosken uusi omakotitalo valmistui järvenrantamaisemiin alkuvuodesta 2020. Olohuoneen jopa viisi metriä korkeista ikkunoista avautuu kaunis järvimaisema itään ja etelään.
    Lue lisää
  • Seppäset: screenkaihtimista helpotus häikäisy- ja lämpötilaongelmiin

    Seppäsen pariskunta päätti rakentaa vapaa-ajan asunnon järven rannalle vuonna 2018. Kiinteistöön haluttiin myös suuret ikkunat.
    Lue lisää
  • Tobiaksen screenkaihdin

    Asiakastarina: Tobias Salmelainen

    Aika ajoin Tobias Salmelainen on havahtunut kodissaan auringon valon aiheuttavan häikäistymistä, heijastumia ja lämpötilan nousua kodin sisätiloissa.
    Lue lisää
  • Asiakastarina: Timosen kotiterassi

    Tuomas Timosen terassilta löytyy Artic Katosmarkiisi. Nyt terassista ja upeista maisemista kelpaa nauttia milloin vain.
    Lue lisää
  • Energiatehokkuutta rakentamiseen aurinkosuojauksella

    Nollaenergiarakentaminen on tulossa kovaa vauhtia talotekniikkaan. Huolella suunniteltu ulkopuolinen aurinkosuojaus automatisoidulla ohjauksella on tehokas tapa saavuttaa tavoite.
    Lue lisää