Veripalvelu on saanut uudet tilat ja aurinkosuojauksen käyttöönsä Vantaan Vehkalassa.

Kesällä 2022 valmistunut uusi toimitilarakennus, joka on jatkossa Suomen Punaisen Ristin Veripalvelun päätoimipaikka, kun tuotanto, laboratorio, logistiikkatilat ja tukitoiminnot siirtyvät Helsingin Kivihaasta Vantaalle.

Energiatehokkaat ratkaisut aurinkosuojausta myöten

Veripalvelun rakennuksen tärkeitä tavoitteita alusta lähtien on ollut energiatehokkaat ratkaisut – myös aurinkosuojauksessa. Yhden katon alle on sijoitettu paljon erilaisia toimintoja, joita Veripalvelu edellyttää veren huolelliseen käsittelyyn ja kuljetukseen. Niinpä laatukriteerit ovat olleet korkeat kaikin puolin. Rakentamisesta vastasi rakennusliike Hartela Oy ja toteutukselle on myönnetty kansainvälinen LEED-ympäristösertifikaatti.

– Rakentamisen aikaisissa valinnoissa painotettiin hyvää sisäilmaa ja olosuhteiden hallintaa tukevia ratkaisuja. Rakennus sisältää myös erityisesti luokitellun puhdastilan. Kohteessa panostettiin myös matalaan energiankulutukseen erilaisilla ratkaisuilla, kuten energiatehokkailla iv-koneilla, led-valaistuksella ja vettä säästävillä sähköhanoilla, kommentoi Hartelan hankekehitysjohtaja Ilmari Hämäläinen Veripalvelun verkkoartikkelissa.

Artic Store pääsi osaltaan edistämään Veripalvelun uusien toimitilojen energiatehokkuutta ja sisäilman laatua toteuttamalla tehokkaan aurinkosuojauksen koko rakennuksen tarpeisiin.

Täsmätuotteilla tuntuva leikkaus jäähdytyskuluihin

Veripalvelun suurin lämpökuorma tulee eteläpuolen isoista ikkunoista vaikuttaen erityisesti aulan ja ravintolan tiloihin. Etelänpuolen ikkunoihin asennettiin ulkopuoliset Zip-screen kaihtimet, jotka leikkaavat auringon lämpösäteilystä jopa 80-90 %. Screenkaihtimien ollessa alhaalla näkyvyys ulos kuitenkin vielä säilyy.

Rakennuksen yhteydessä olevan ravintolan terassille asennettiin katosmarkiisi. Markiisin suojatessa auringon paahteelta ja vesisateilta, on terassilla edelleen hyvä oleskella ja ruokailla melkein kelillä kuin kelillä.

Pienemmän lämpökuorman ilmansuunnat; itä-, länsi- ja pohjoispuolen ikkunat ovat pääsääntöisesti rakennuksen toimisto- ja tuotantotilaa. Näihin ikkunoihin Artic Store asensi sisäpuoliset screenkaihtimet markkinoiden tehokkaimmalla skyscreen -kankaalla. Kaihtimien ollessa alhaalla läpinäkyvyys säilyy, mutta häikäisy saadaan poistettua kokonaan. Auringon lämpösäteilyä tällä toteutetulla kokonaisuudella saadaan leikattua jopa 70 %.

– Päädyimme aurinkosuojaukseen, kun teimme passiivijärjestelmän laskelmia ja arviointia sen takaisinmaksuajasta. Lisäksi ratkaisuksi valitut screenkaihtimet parantavat työviihtyvyyttä normaaleja kaihtimia enemmän. Saimme säilytettyä näkymän ulos, mutta lämpösäteilyä ja heijastusta leikattua pois, kertoo Toni Astala, SPR Veripalvelun Kiinteistö- ja turvallisuuspäällikkö.

Kaikki Artic Storen kohteeseen asentamat tuotteet ovat moottoroituja ja automatisoituja. Rakennuksen automatiikka on jaettu kymmeneen eri vyöhykkeeseen, jotta järjestelmä toimii mahdollisimman tarkasti ja tilojen tarpeet huomioiden. Jokaisella vyöhykkeellä on oma aurinkoanturi, joka reagoi auringon liikkeeseen vuorokauden aikana. Järjestelmä huomioi myös vuodenaikojen eroavaisuudet auringonvalon säteilykulmassa.

Kaiken kaikkiaan auringonsäteilyn vaikutuksesta sisäilmaan siirtyvästä lämpöenergiasta on tässä kohteessa pystytty Artic Storen aurinkosuojaustuotteilla leikkaamaan noin 70–80%. Tämä tarkoittaa sitä, että jäähdytystarve ja sen aiheuttamat kustannukset pienenivät merkittävästi. Tällä on lisäksi suora positiivinen vaikutus sisäilman laatuun ja siten mukavuuteen tiloissa, joissa työskennellään arvokkaan tuotteen parissa.

 

– Olemme olleet tyytyväisiä tehtyihin päätöksiin. Tämä on ollut yksi pieni osa isoa rakennushanketta, mutta tällä oli merkittävä rooli kokonaisuudessa, sanoo Toni Astala.

Mitä tekee SPR Veripalvelu?

Vantaan Vehkalassa sijaitsee nyt yksi Suomen tärkeimmistä taloista. Veripalvelun rakennuksessa tehdään korvaamattoman tärkeää työtä. Suomen Punaisen Ristin Veripalvelun kautta tapahtuu koko Suomen verivalmistehuolto. SPR:n tehtäviin kuuluu mm. verenluovutusten järjestäminen, veren testaaminen, verivalmisteiden tuotanto sekä jakelu sairaaloihin. Veripalvelussa tehdään myös tieteellistä tutkimustyötä.


(Kuva: Veripalvelu, kuvaaja Uzi Varon)


(Kuva: Veripalvelu, Jyrki Komulainen)

Veripalvelu työllistää noin 500 henkilöä, joista noin 300 työskentelee Vehkalassa. Veripalvelulla on omia toimipisteitä verenluovutusta varten, joiden lisäksi Veripalvelu järjestää verenluovutustilaisuuksia muun muassa kunnissa, oppilaitoksissa ja työpaikoilla.

Tiesitkö, että Veripalvelu on voittoa tavoittelematon organisaatio? Vaikka Veripalvelu toimii osana Suomen Punaista Ristiä, ei SPR:n saamia lahjoitusvaroja käytetä Veripalvelun toiminnan rahoittamiseen.

Tutustu Veripalvelun toimintaan ja katso missä on sinulle lähin paikka käydä luovuttamassa verta: https://www.veripalvelu.fi

Etsitkö apua aurinkosuojauksen suunnitteluun? Ota yhteyttä Artic Storen asiantuntijoihin.

Ota yhteyttä

Projektimyynti

Lue lisää samankaltaisista projekteista

  • Fredriksberg täyttää tarkat vaatimukset

    Artic Store toteutti aurinkosuojauksen uuteen toimitilakokonaisuuteen Helsingissä.
    Lue lisää
  • Energiaa säästävät kaihdinratkaisut Binderholzille

    Haettiin Suomesta sopivia toimittajia, kilpailutettiin ja valittiin Artic Store. Kuten jatkohankkeet sen osoittavat, tyytyväisiä olemme olleet, kertoo Binderholzin puolesta projektivastaava Juha Kohonen.
    Lue lisää
  • Rakentaja – Huomioi nämä, kun suunnittelet kotisi kaihtimia ja aurinkosuojausta!

    Aurinkosuojauksen, kuten kaihtimien, verhojen ja markiisien, hankinta uhkaa rakennusprojekteissa unohtua aivan urakan loppupuolelle.
    Lue lisää
  • veripalvelu-rakeenus

    Veripalvelun uudisrakennuksessa ei aurinkosuojauksesta tingitä

    Kesällä 2022 Vantaalle valmistuneessa Veripalvelun uusissa toimitiloissa haluttiin panostaa rakennuksen energiatehokkuuteen
    Lue lisää
  • 3 syytä valita dynaaminen aurinkosuojaus staattisen sijaan

    Maksimoi luonnonvalon hyödyt, nappaa lämpöenergiaa talteen myös talvella ja estä tehokkaasti ylikuumenemista – dynaaminen aurinkosuoja säästääkin energiaa ja kustannuksia.
    Lue lisää
  • Näkösuojaa ja lämpötilan hallintaa Joensuun Tiedepuistolle

    Joensuun lyseon lukion muuttaessa Joensuun Tiedepuistolle soi puhelin Artic Storen projektimyynnin päällikkö Juhana Revon taskussa.
    Lue lisää
  • Jorma Säteri

    “Aurinkosuojaus on keskeinen asia jäähdytyksen suunnittelussa”

    Rakennusten sisäilmaan ja energiatehokkuuteen kiinnitetään yhä tarkempaa huomiota tämän päivän suomalaisessa rakentamisessa.
    Lue lisää
  • Keilaniemen maamerkki valmistui vuodenvaihteessa

    Espoon Keilaniemellä on erityinen paikka suomalaisen yhteiskunnan, talouden, hyvinvoinnin ja kaupunkisuunnittelun historiassa. Nyt Keilaniemi saa uuden arkkitehtonisen maamerkkinsä, Keilaniemi Next.
    Lue lisää
  • Sisustusarkkitehti Pi von Pfaler: Aurinkosuojauksen rooli nykypäivän rakentamisessa

    Pi von Pfaler on toiminut sisustusarkkitehtina jo yli 20 vuoden ajan. Työkokemusta on kertynyt laajasti eri sektoreilta.
    Lue lisää
  • Professori Olli Seppänen: Aurinkosuojaus on energiansäästöinvestointi

    Puhuttaessa LVI- ja aurinkosuojausalan kehityksestä nousee ennemmin tai myöhemmin esiin professori Olli Seppäsen nimi.
    Lue lisää
  • Petri Rokkanen: Aurinkosuojauksessa vielä paljon hyödynnettävää

    Suomen aurinkosuoja-alan yritysten etujärjestön Aurinkosuojaus ry:n puheenjohtaja Petri Rokkanen on ollut aitiopaikalla seuraamassa kotimaisen aurinkosuoja-alan kehitystä
    Lue lisää
  • Nicholas Stewart: Energiatehokas rakentaminen on tullut jäädäkseen

    Hyvin suunniteltu aurinkosuojaus säästää hintansa talotekniikan tarpeen vähenemisenä, sanoo Sitowisen projektipäällikkö Nicholas Stewart.
    Lue lisää
  • Mika Vuolle: Parempia rakennuksia, parempi maailma

    “Mieluummin se parempi aurinkosuojaus kuin jäähdytysjärjestelmä”, sanoo rakennusten olosuhdesimulointiin erikoistuneen Equa Simulationin Suomen toimitusjohtaja ja tekniikan lisensiaatti Mika Vuolle.
    Lue lisää
  • Kumppanuusmallista hyötyvät kaikki

    Kumppanuusmalli hyödyttää Rakennusliike Laptia sekä Artic Storea – myös loppuasiakas kiittää.
    Lue lisää
  • Artic Store kantaa Avainlippua

    Artic Storelle on myönnetty arvostetun Avainlippu -merkin käyttöoikeus. Rekisteröity yhteisömerkki kertoo kotimaisuudesta.
    Lue lisää
  • Aurinkosuojaus Accountor Toweriin

    Fortumin torni – Keilaniemen tunnetuin maamerkki Espoossa on 43 vuotta sitten valmistunut toimistorakennus, joka on edelleen yksi maamme korkeimpia toimistotaloja.
    Lue lisää
  • 750 screenkaihdinta, 9000 neliötä verhoja

    Helsingin Kalasatamassa sijaitseva Kaupunkiympäristön toimitalo kuuluu kaupungin uusimpiin uudisrakennuksiin.
    Lue lisää
  • Fira Valimopark

    Uudistettu Valimo Park Helsingissä

    Valimo Park on Helsingin Pitäjänmäessä sijaitseva toimistorakennus. Rakennusliike Fira huolehtii Valimo Parkin modernisoinnista, eli toimistosaneerauksesta, jossa kaikki 28 000 bruttoneliömetriä laitetaan uusiksi.
    Lue lisää
  • Huolellisen suunnittelun kautta tyyliä aurinkosuojaukseen

    Aurinkosuojausta kannattaa lähteä suunnittelemaan toiminnallisuuden kautta. Kun tilanteeseen soveltuvin ratkaisu on löydetty, voidaan lähteä suunnittelemaan ratkaisun ulkonäköä.
    Lue lisää