Kaihdinten takaa -sarjassa esittelemme Artic Storen työntekijöitä ja yhteistyökumppaneita. Sarja ilmestyy Artic Storen verkkosivulla säännöllisen epäsäännöllisesti.

Jukka on ollut vastuussa Tampereen myymälästä vasta pari vuotta, mutta on omien sanojensa mukaan päässyt hyvin kiinni aurinkosuojauksen erikoisliikkeen pyörittämisen arkeen.

– Olin ennen Artic Storea pankissa töissä. Korporaatiomaailma ei tuntunut oikealta ja halusin elämään jotain muuta kuin pelkkää kvartaaliajattelua, mies kertoo.

Vanha jääkiekkomaailmasta tuttu pelikaveri Joensuusta vinkkasi Jukalle mahdollisuudesta, kun Tampereen myymälässä avautui paikka.

– Paikka oli auki ja siitä se sitten lähti. Molempiin suuntiin näytti, että tässä olisi hyvä mahdollisuus kaikille osapuolille, Moisio summaa.

Aloitus tapahtui puhtaalta pöydältä sillä Jukka ei tiennyt Artic Storesta eikä alastakaan juuri mitään – paitsi totta kai sälekaihtimet.

– Nyt alkaa olla hyvä haisu moneen asiaan, en vieläkään tietysti tiedä kaikesta kaikkea, mutta kaikesta jotain. Ja ymmärrän tätäkin alaa paljon enemmän, Jukka kertoo.

Myyjän työssä parasta on monipuolisuus

Moisio tekee nykyään tarjouksiin vastaamisen sekä perinteisen myyntityön lisäksi myös asennuksia. Viime aikoina työ myymälässä on sisältänyt myös suunnittelua ja organisointia Tampereen ja Pirkanmaan vastuualueella.

– Tässä saa olla sopivasti yleismiesjantusena tekemässä vähän kaikkea. Tykkään tehdä käsillä konkreettista, mutta nyt olen päässyt tekemään luontevasti myös montaa muuta asiaa esim. suunnittelemaan markkinointia. Myös työn sesonikiluonteisuus viehättää, välillä on kiire mutta välillä voi taas suunnitella työn kokonaiskuvaa ja kuluvaa vuotta paremmin, Jukka toteaa.

– Matkan varrella on myös saanut kiitettävästi vertaistukea muiden Artic Storen myymälöiden myyjiltä.

Artic Storen myyjät ovat Jukan mielestä eräänlainen yhdistelmä asiantuntijaa ja myyjää. Se on Jukan mielestä paras yhdistelmä ja se sopii hänelle todella hyvin, sillä pelkästään jommalla kummalla ei hänen mielestään pärjää.

– Hyvä myyjä tuntee asiansa, osaa käyttäytyä ja kääntää keskustelun siihen, mikä tuote on asiakkaalle järkevin. Ei välttämättä siihen, mikä on halvin tai kallein, Jukka tuumaa.

Asiakkaan kokemus koostuu pienistä asioista.

Asiakkaat osaavat Jukan mukaan nykyään hakeutua jo itsenäisesti Artic Storen myymälöihin

– Meidän firma on monelle jo tuttu edellisten hyvien kokemusten kautta ja tätä vasten myyntiä on mukavan helppoa tehdä. Myymälöiden ja markkinoinnin kautta me ollaan saatu jalkautettua itseämme hyvin asiakkaiden pariin.

– Me ollaan läsnä usealla paikkakunnalla, koulutetaan meidän myyjät hyvin ja tarjotaan asiakkaalle viimeisin tieto erilaisten ongelmien ratkaisuista, Jukka kertoo.

Jukan mielestä oleellista myyjän työssä on myös se, että sitä ei tarvitse tehdä vain pelkän myymisen itseisarvon takia.

“Koen tärkeänä,
että me seistään
itse sen takana
mitä me myydään.”

– Välillä me kerrotaan asiakkaalle, että tätä ei ehkä oikeasti tarvitakaan. Tai sitten, että tätä asiaa voisitte oikeasti tarvita lisää.

– Koen tärkeänä, että me seistään itse sen takana mitä me myydään. Asioita, jotka oikeasti helpottavat asiakkaan elämää tai ratkaisevat jonkin konkreettisen ongelman, Jukka toteaa.

Asiakkaan kanssa kohtaamisessa tärkeintä Jukan mielestä on kuinka puhuu ja on läsnä.

– Asiakkaan kokemus koostuu pienistä asioista. Kuinka nopeasti vastaan kyselyihin tai soitan puhelimella perään, teen tarjouksia tai vastaan sähköposteihin. Ja ehkä tärkeimpänä se, että osaan välillä ehdottaa ammattilaisena asioita vähän laatikon ulkopuoleltakin, Jukka kertoo.

– Parasta on tietenkin kun asiakas on tyytyväinen ja me ollaan voitu tarjota jotain sellaista, mitä ei ole ehkä osattu odottaa. Ja me ollaan tottakai myös tyytyväisiä kun kaupat ollaan tehty, Jukka summaa.

Kysytään vielä lopuksi, pitääkö vanha taru hyvästä myyjästä ja oman mummon myymisestä paikkansa.

– En lähtisi ehkä nyt tähän… Jukka naurahtaa.

Lisää sarjassamme "Kaihdinten takaa"

  • Kaihdinten takaa: Niko Virkkula / Rovaniemen Artic Store

    Suomen pohjoisimmasta markkina-alueesta huolehtiva Artic Store löytyy Rovaniemeltä. Myymälän yrittäjänä toimii Niko Virkkula.
    Lue lisää
  • Sami kuitunen Artic Storella

    Kaihdinten takaa: Sami Kuitunen

    Olin kotona korkeintaan käyttänyt sälekaihtimia tai asentanut rullaverhon paikalleen, aiemmin vuosia myynnin ja markkinoinnin parissa töitä tehnyt Sami naurahtaa.
    Lue lisää
  • Heidi ja Jarmo

    Kaihdinten takaa: Heidi Haapa-aho / Oulun Kaihdinpalvelu

    Oulun Kaihdinpalvelun pitkäaikaisen yrittäjä Seppo Niemisen siirryttyä eläkkeelle keväällä 2020, siirtyi yrityksen ohjaimiin pariskunta Heidi ja Jarmo Haapa-aho.
    Lue lisää
  • Kaihdinten takaa: Henri Karhu

    Tuotannon työnjohtaja Henri Karhu säpsähtää vähän itsekin, kun laskeskelee haastattelijan pyynnöstä palvelusvuosiaan Artic Storella: ei tahdo sormet riittää.
    Lue lisää
  • Vaimo on paras työkaveri

    Artic Store -ketjun Savonlinnan yrittäjät Heikki Haverinen ja Jaana Kurho-Haverinen jakavat elämänsä lisäksi myös leiviskän. “Vaimo on paras työkaveri”, sanoo Heikki.
    Lue lisää
  • Kaihdinten takaa: Simo Primetta

    Simo Primetta on pitkän linjan articstorelainen. Miehellä on menossa jo 19. vuosi yrityksen palveluksessa.
    Lue lisää