Artic Storen 7 metriä leveä sähkökäyttöinen pystylamelliverho tuli myyntiin juuri sopivaan aikaan oululaisen Karvosen perheen kannalta.

Tiina Karvosen ja hänen miehensä toinen yhteinen omakotitalo valmistui Oulun Hiukkavaaraan 2020. Pariskunta halusi olohuoneeseen suuren ikkunan, ja sen myötä tuli mietittäväksi tukku vaihtoehtoja sopivan aurinko- ja näkösuojan valitsemiseksi.

Olohuoneen ikkuna on seitsemän metriä leveä. Maisema ja luonnonvalo ovat kauniita, mutta näkösuojaakin haluttiin, naapureiden ja ikkunan editse kulkevan kevyen liikenteen väylän takia.

Tiina Karvonen oli punninnut mielessään kahta vaihtoehtoa, rullautuvaa screenkaihdinta ja pystylamelliverhoa, jo ennen yhteyden ottamista Artic Storeen. Oulun toimipisteen yhteystiedot löytyivät googlailun perusteella, ja siellä projektia lähti vetämään Heidi Alamikkelä.

– Karvoset olivat todella avoimia kaikille vaihtoehdoille. Yhdessä päädyttiin siihen, että pystylamelli antaa paremmin näkösuojaa ja säädeltävyyttä. Meiltähän oli juuri hiljattain tullut markkinoille uusi, jopa seitsemän metrin leveyden mahdollistava pystylamelli. Tiesin heti, että se voisi olla juuri sopiva tähän kohteeseen, hän kertoo.

Kun Karvonen oli harkinnut pystylamellia itsekin, valinta oli helppo tehdä.

– Ulkonäkö oli varmaan lopulta se, mikä vaikutti paljon valintaan. Lamellien kuosi valittiin muuhun sisustukseen sopivaksi.

– Ja esimerkiksi rullakaihtimen pitäisi olla kokonaan vedettynä alas näkösuojan saamiseksi. Pystylamellilla sen sijaan voi säätää monipuolisemmin, että minkä verran niitä avaa. Riippuen esimerkiksi siitä, mistä päin aurinko tulee, Karvonen miettii.

– Myös käytännön seikat puolsivat pystylamellin valintaa, ja nimenomaan moottoroituna. Noin leveänä se olisi esimerkiksi melko raskas vetää kiinni. Sähkökäyttöisenä sen käyttäminen on helpompaa ja mukavampaa, lisää Alamikkelä.

Lamellien kuosi valittiin muuhun sisustukseen sopivaksi.

Moottoroitu pystylamelli on tätä haastattelua tehtäessä ollut käytössä Karvosilla vasta pari viikkoa. Tiina uskaltaa kuitenkin jo nyt sanoa olevansa tyytyväinen valintaan. Eikä moitittavaa ole projektista kokonaisuutenakaan.

– Suunnittelimme aurinkosuojausta taloprojektin alusta saakka, mutta lopullista päätöstä ei ihan heti ollut. Kun sitten olin yhteydessä Artic Storeen, mittaukset ja kaikki järjestyivät nopsasti, Karvonen kertoo.

– Lamellitkin tulivat loppujen lopuksi jopa vähän nopeammin kuin luvattiin, ja asennuskin meni hyvin. Ollaan oltu kyllä tyytyväisiä.

Artic Store toimitti Karvosten omakotitaloon olohuoneen pystylamelliverhojen lisäksi myös yhden pienemmän pystylamellin sekä muutamia pintakaihtimia.

Ota yhteyttä Lähin Artic Store

Lisää sisustusratkaisuista

  • 3 syytä hankkia modernit kaihtimet

    Kevätaurinko tulee, kovaa. Television tai etätyöpisteen näyttöruudun tuijottelu muuttuu hankalaksi, jos ikkunasta räiköttää kirkas auringonpaiste.
    Lue lisää
  • Honeycell on vekkikaihdinten lippulaiva

    Honeycell-kaihdin on saanut nimensä (suom. hunajakenno) kennomaisesta, kaksinkertaiseen kankaaseen perustuvasta rakenteestaan, joka erottaa sen muista plisee- eli vekkikaihtimista.
    Lue lisää
  • Screenkaihtimet eivät blokkaa Heidin maisemaa

    Sosiaalisen median ihmeellinen maailma johdatti Heidi Lahden Artic Storen tuotteiden jäljille. Nyt häikäisyhaitta on poissa, mutta maisemat kotitalon kuudesta suuresta ikkunasta avautuvat edelleen.
    Lue lisää
  • Aurinkosuojat tottelevat puhetta

    Ääniohjautuva koti saattaa kuulostaa utopialta, mutta kun hetken juttelee Jani Lammen kanssa, se alkaakin vaikuttaa arkitodellisuudelta.
    Lue lisää
  • Tyyli ja tekniikka kulkevat käsi kädessä

    Joensuulainen Anu Kankkunen toteuttaa asiakkailleen sisustussuunnittelua asuin-, yritys- ja vapaa-ajan kiinteistöihin.
    Lue lisää
  • Niinikosket: Akkukäyttöisillä kaihtimilla käytännöllinen aurinkosuoja korkeisiin ikkunoihin

    Jyväskyläläisen Ville Niinikosken uusi omakotitalo valmistui järvenrantamaisemiin alkuvuodesta 2020. Olohuoneen jopa viisi metriä korkeista ikkunoista avautuu kaunis järvimaisema itään ja etelään.
    Lue lisää
  • Seppäset: screenkaihtimista helpotus häikäisy- ja lämpötilaongelmiin

    Seppäsen pariskunta päätti rakentaa vapaa-ajan asunnon järven rannalle vuonna 2018. Kiinteistöön haluttiin myös suuret ikkunat.
    Lue lisää
  • Tehokas pimennysverho sopii monenlaiseen sisustukseen

    Sisätiloihin pääsevä valo häiritsee unta ja monia muitakin puuhia. Helppo ratkaisu ongelmaan on laadukas pimennysverho, joka pitää auringonvalon ulkona silloin, kun et halua sitä sisälle.
    Lue lisää
  • Näkyykö screenkaihtimista talvella sisällepäin?

    Screenkaihdin on moderni ja tyylikäs keino kodin aurinkosuojaukseen. Kaihtimet on mahdollista asentaa sekä uuteen että vanhaan kohteeseen, ne toteutetaan aina mittojen mukaan.
    Lue lisää
  • Kuinka aloitan parvekkeen sisustamisen?

    Maaliskuussa aurinko lämmittää ja päivän valoisaa aikaa riittää illan tunteihin saakka. Omaa parveketta tai terassia pitänee jo laittaa kuntoon talven jäljiltä.
    Lue lisää
  • Huolellisen suunnittelun kautta tyyliä aurinkosuojaukseen

    Aurinkosuojausta kannattaa lähteä suunnittelemaan toiminnallisuuden kautta. Kun tilanteeseen soveltuvin ratkaisu on löydetty, voidaan lähteä suunnittelemaan ratkaisun ulkonäköä.
    Lue lisää
  • Aurinkosuojat ikkunan väliin

    Aurinkosuojat voi asentaa myös ikkunoiden väliin

    Eri aurinkosuojia on mahdollista yhdistellä, asiakkaan tarpeen ja mieltymysten mukaan – kuten tehtiin tässä kohteessamme.
    Lue lisää
  • Sälekaihdin

    Kodin investoinnit, osa 3: Käsikäyttöinen vs. sähkökäyttöinen sälekaihdin

    Harva asia lisää elämän mukavuutta yhtä tehokkaasti kuin asioiden etäohjaaminen. Sen voi todistaa esimerkiksi jokainen televisioonsa tai vaikkapa autotallinsa oveen kaukosäädön hankkinut.
    Lue lisää
  • Screenkaihtimet olivat Airolan perheen valinta

    Airolan perhe pääsi muuttamaan uuteen vastavalmistuneeseen kotiinsa toukokuussa 2019. Omakotitalon oleskelutilaa hallitsevat suuret, kahden kerroksen korkuiset ikkunat.
    Lue lisää
  • Energiatehokkuutta rakentamiseen aurinkosuojauksella

    Nollaenergiarakentaminen on tulossa kovaa vauhtia talotekniikkaan. Huolella suunniteltu ulkopuolinen aurinkosuojaus automatisoidulla ohjauksella on tehokas tapa saavuttaa tavoite.
    Lue lisää

Verhot ja kaihtimet

Lukuisat materiaali-, kiinnitys- ja ohjausvaihtoehdot takaavat, että löydät juuri sinulle sopivimman ja silmääsi miellyttävän aurinkosuojaratkaisun niin ikkunaan, oveen kuin vaikkapa lasitetulle parvekkeelle.