Miltä tuntuisi nousta sohvalta joka kerta kun haluat vaihtaa television kanavaa?
Tekniikka on asettanut aikanaan monelle asialle rajoitteita, jotka on kuitenkin myöhemmin ratkaistu. Paluu entiseen ei tunnu erityisen mielekkäältä näiden pienten mukavuuden edistysaskeleiden jälkeen.
Mitäpä sitä kieltämään, ihminen on mukavuudenhaluinen eläin. Ja mitä enemmän mukavuutta saavutamme, sitä useammassa paikassa sitä osaamme myös vaatia.
Harva asia lisää elämän mukavuutta yhtä tehokkaasti kuin asioiden etäohjaaminen. Sen voi todistaa esimerkiksi jokainen televisioonsa tai vaikkapa autotallinsa oveen kaukosäädön hankkinut.
Mutta vaikka kaikki jääkaapista pesukoneeseen totteleekin etäohjauksen lakia, silti suurin osa meistä hoitaa vielä sälekaihtimien iänikuiset nostot laskut, kääntämiset ja vääntämiset perinteisellä käsipelillä.
Olisiko aika hypätä tässäkin asiassa 1900-luvun pimeydestä nykyajan mukavuuksien äärelle?
Jos siis pohdit, onko seuraava kotisi mukavuutta parantava investointi kenties akkukäyttöinen jääraappa, avokadon kivenpoistaja, hampurilaispihvipuristin tai etäohjattavat kaihtimet, tarjoaa oheinen listaus hieman ajattelemisen aihetta.
Ajatellaan tilannetta, jossa vietät ansaittua lepohetkeä sohvalla, valaistus sekä lämpötila on juuri sopiva ja hetki muutenkin mitä täydellisin. Sitten aurinko ilmestyy pilven takaa ja pilaa kaiken häiritsevällä kuumotuksellaan. Pitää siis katkaista kehon & mielen lepuutus ja nousta vääntämään kaihtimet kiinni.
Paitsi, jos etäohjauksen ansiosta voit vain tarttua kaukosäätimeen ja yhdellä napin painalluksella piilottaa auringon kaihdinten taa.
Kätevää vai todella kätevää?
Toinen potentiaalinen etäohjauksen mielekkyyttä demonstroiva tilanne. Nukut aamulla lokoisasti, nähden mitä parhainta unta. Aurinko kuitenkin nousee jälleen kuumottelemaan, ja uhkaa ansaittua lepoasi valolla ja kuumuudella.
On jälleen valinnan paikka. Nousetko sängystä säätämään kaihtimia, vai napsautatko kerran kaukosäätimestä ja tsäp: häiritsevä valo katoaa näkyvistä.
Etäkäyttöisyys voittaa jälleen!
Samanmoisia tilanteita voi helposti kehitellä mielessään vaikka loputtomasti. Ei kuitenkaan vaadi pitkääkään mielikuvaharjoittelua, kun huomaa, kuinka etäkäyttäjä nauttii elämästä merkittävästi enemmän kuin käsipelillä operoiva lajitoverinsa.
Ja tarjoaapa tekniikka myös mahdollisuuden hypätä etäkäytöstä täyteen automatiikkaan säätöjen osalta.
Miltä kuulostaisivat esimerkiksi valon mukaan säätyvät tai päivän kierron mukaan ajastetusti toimivat kaihtimet? Tai kaihtimet, jotka tottelevat ääniohjausta?
Lisää faktatietoa etäohjauksen autuudesta ja sähkökäyttöisistä sälekaihtimista ≫