Toimisto tukalasta mukavaksi aurinkosuojauksella

Sisälämpötila on yksi tärkeimmistä toimistotilojen käyttömukavuuteen vaikuttavista tekijöistä. Kun auringonpaahteen lisäksi ihmiset ja tietokoneet lämmittävät tilaa, voi lämpökuorma nousta yllättävän korkeaksi. Talviaikaan hyvin toimiva tila saattaakin kesällä muuttua tukalaksi pätsiksi.

Näin kävi uudehkossa joensuulaisessa toimistorakennuksessa, jonka suunnittelussa ei ollut riittävästi huomioitu mahdollista lämpökuormaa. Senaatti-kiinteistöjen kiinteistöpäällikkö Ville Silvastin mukaan tilan käyttäjiltä alkoi tulla toistuvasti palautetta, että lämpötila pohjakerroksessa nousee liian korkeaksi.

”Jäähdytyksellä ei asiaan voitu enempää vaikuttaa. Niinpä aloimme miettiä muita vaihtoehtoja tilanteen ratkaisemiseksi, ja lopulta otin yhteyttä Artic Storeen.”

Ikkunoiden käsikäyttöiset sälekaihtimet eivät torjuneet riittävän tehokkaasti rakennukseen kohdistuvaa lämpökuormaa. Artic Storen asiantuntija Juhana Repo kävi tutustumassa tilaan ja yhdessä asiakkaan kanssa päädyttiin ratkaisemaan ongelma ulkopuolelle asennettavilla screenkaihtimilla.

Revon mukaan ulkopuolinen screenkaihdin torjuu jopa 80-90 prosenttia auringon lämpöenergiasta. Se tarjoaa tehokkaan avun niin kuumuuden kuin häikäisyn kanssa painiville toimistoille.

Lämpökuorman selättäminen oli ykkösprioriteetti, mutta Silvastin mukaan Senaatti-kiinteistöille oli myös tärkeää, että ratkaisu oli ulkonäöltään huomaamaton ja istui rakennuksen julkisivuun. Nyt automatisoitujen screenkaihtimien avulla toimistossa voidaan ylläpitää normaalia sisälämpötilaa myös aurinkoisena kesäpäivänä.

”Prosessi sujui jouhevasti ja saimme hyvin toimivan ratkaisun. En ole enää saanut tilan käyttäjiltä palautetta liian kuumista olosuhteista.”

Toimistojen työskentelyolosuhteita voidaan parantaa myös esimerkiksi ikkunamarkiiseilla tai sisäpuolisilla screenkaihtimilla, jotka torjuvat vain noin 20-30 prosenttia auringon lämpöenergiasta, mutta toimivat loistavasti häikäisysuojana. Sopivaa ratkaisua etsiessään Artic Store ottaa aina huomioon tilan ja sen käyttäjien tarpeet sekä vaatimukset. Esimerkiksi katutasossa oleviin tiloihin toivotaan tyypillisesti myös näkösuojaa, kun taas korkeammissa kerroksissa ei haluta peittää kokonaan kaunista maisemaa, vaan ehkäistä ainoastaan auringonvalon häikäisyä sekä lämpöä.

Vuosien mittaan Artic Store on tarjonnut laadukkaita ratkaisuja toimistojen aurinkosuojaukseen aina pienistä konttoreista Espoon Keilaniemen 22-kerroksiseen Accountor Toweriin asti. Artic Storen laajasta valikoimasta löytyvät tyylikkäät ja toimivat vaihtoehdot monenlaisiin eri tarpeisiin.

Tutustu Articin aurinkosuojatuotteisiin ≫



Lue lisää Articin ratkaisuista

Tuotteet

Artic-tuotemerkin alta löydät niin laadukkaat rullaverhot, markiisit, pystylamellit, puusälekaihtimet, pliseet kuin verhokiskot. Laaja valikoimamme takaa, että löydät varmasti juuri sinulle sopivimman aurinkosuojaratkaisun.

Lue lisää

Screenkaihdin

Screenkaihdin tarjoaa tehokkaan tavan säädellä sisäilman lämpöä ja suojaa myös häikäistymiseltä.

Lue lisää

Jäähdytysratkaisut

Automaattisesti säätyvät aurinkosuojat ovat tehokkaimpia energiansäästäjiä. Lämpimällä kaudella noin 75 prosenttia ikkunoiden läpäisemästä auringonvalosta muuttuu lämmöksi.

Lue lisää