Tukalasta porotuksesta kotikeitaaksi

Mäkelän perheen etupihalle tarvittiin suojaa auringolta. Vaalean talon julkisivun suuret ikkunat ja terassi olivat jo aikaisin keväällä auringon armoilla. Edes kukat eivät viihtyneet kuumalla kasvupaikalla, eivätkä perheenjäsenetkään voineet viettää aikaa terassilla.

Perheen tarve tuli ilmi jo vuosi sitten kesällä, mutta tositoimiin päästiin, kun Mäkelät ottivat yhteyttä Artic Storen Tampereen myymälään.

Nopea toimitus toi toivotun lopputuloksen

Aluksi keskustelua käytiin sähköpostin välityksellä, jolloin voitiin jo hieman pohjustaa markiisin tyyppiä, hintaa ja toimitusta. Alkukeväästä 2020 Artic Storen Tampereen myymälästä Jukka Moisio kävi paikan päällä perheen luona. Jukka tarkasteli kohdetta asiantuntijan silmin, teki tarvittavat mittaukset ja yhdessä perheen kanssa päätyi koteloituun markiisiratkaisuun.

– Artic Storen logo oli jäänyt jostain mieleen, kertoo Tiina Parbus-Mäkelä.

Valintaan vaikutti myös se, että tuotteen hinta oli kohdillaan ja toimitus pystyttiin toteuttamaan nopeimmalla aikataululla.

– Kolmisen viikkoa meni koko toimituksessa, kertoo Jukka Moisio Artic Storelta.

Tavarat tilataan yleensä suoraan asiakkaalle kohteeseen, ettei niitä tarvitse siirrellä eivätkä ne vaurioidu ylimääräisissä kuljetuksissa. Asennuksen tekee ammattilainen, joka osaa tarvittavat säädöt ja muokkaa asetukset kohdilleen. Sen jälkeen asiakkaan ei tarvitse muuta kuin nauttia kauniista kesästä.

Kotelossa kangas säilyy kunnossa

Mäkelöiden kohteessa markiisi on avoimella seinällä alttiina säänvaihteluille, ja suojaamattomana kankaan ulkonäkö voi kärsiä likaantumisen ja jatkuvan kastumisen seurauksena. Koteloitu markiisi on kiinniollessaan ulkonäöltään siisti, eikä se kärsi olosuhteiden muutoksista. Markiisia ohjataan kaukosäätimella, joten käyttö on helppoa ja vaivatonta koko perheelle. Markiisiin on asennettu myös tuuliautomatiikka, joka varmistaa mekanismin ja kankaan säilymisen ehjänä myös tuulisella säällä.

– Vielä ei ole tarvinnut tuuliautomatiikkaa testata, huonoilla keleillä on markiisi ollut kiinni, Tiina Parbus-Mäkelä kertoo.

Ryhtiä ja sähkönsäästöä

Kankaan väriksi valittiin musta, jotta se tuo lisää ryhtiä vaalean talon julkisivuun ja sopii myös talon toisella sivulla olevaan lasitettuun terassiin, jonka rakenteet ovat tummat. Markiisin alla on isot ikkunat, ja vaikka talossa on käytössä koneellinen viilennys, suojaa markiisi myös huoneilman lämpenemistä. Sen käyttäminen ikkunoiden edessä vähentää siis myös talon energiankulutusta. Tämä ratkaisu siis todellakin lisää asumismukavuutta monin keinoin.



Tutustu Articin tuotteisiin

Terassimarkiisi

Terassimarkiisi on ehkä se perinteisin markiisityyppi. Terassimarkiisi suojaa sekä helteellä, että sateella.

Lue lisää

Markiisikangas

Jokainen Artic-markiisi valmistetaan likaa ja vettä hylkivästä, homesuojatusta erikoiskankaasta.

Lue lisää

Myymälät

Artic Store myymälät löydät 16 paikkakunnalta. Ammattilaisemme palvelevat paikan päällä aurinkosuojaukseen liittyvissä mahdollisuuksissa. Tervetuloa!

Lue lisää