Screenkaihtimet eivät blokkaa Heidin maisemaa

Sosiaalisen median ihmeellinen maailma johdatti Heidi Lahden Artic Storen tuotteiden jäljille. Nyt häikäisyhaitta on poissa, mutta maisemat kotitalon kuudesta suuresta ikkunasta avautuvat edelleen: ratkaisuksi valikoituivat ulkopuoliset screenkaihtimet, automatiikkaohjattuina.

Heidi Lahti asuu kotikylällään, Keski-Pohjanmaan Kokkolassa. Vaikka ei olisi vielä jokin aika sitten uskonut.

– Oltiin melkein 20 vuotta poissa täältä. Kun lapsia alkoi tulla, aloimme miettiä paluumuuttoa. Mies on myös kotoisin täältä päin, Heidi miettii.

Molempien vanhemmat ja suurin osa sisaruksista asuvat Pohjanmaalla ja kun Heidin sisko vinkkasi talon paikasta oman tonttinsa kulmalla, käytiin tuumasta toimeen. Oma koti valmistui 2017 heinäkuussa, vuoden nikkaroinnin tuloksena.

– Talo suunniteltiin ja rakennutettiin itse, Heidi kertaa.

Aurinkolasit olivat tarpeen tuvassa

Tarve aurinkosuojaukselle ei tullut ilmi heti. Isot ikkunat kuitenkin haluttiin. Ne antavat luoteeseen, jonne suuntaan aurinko laskee.

– Kesällä nähdään upeita auringonlaskuja, Heidi kertoo.

Jossain vaiheessa sinänsä romanttinen näky alkoi kuitenkin myös häiritä, kun aurinko laskiessaan paistoi matalalta suoraan silmiin. Kesällä 2018 pariskunta löysi itsensä miettimästä vaihtoehtoja auringon häikäisyltä suojautumiseen.

 

Screenkaihtimien mekanismi on huomaamaton ja kaihtimien ollessa yläasennossa niitä ei juuri edes huomaa talon julkisivusta.

 

– Muistan, kun mies istui iltaisin sisällä aurinkolasit päässä. Häntä se häiritsi oikeastaan eniten, Heidi nauraa.

Eri vaihtoehtoja punnittiin kotva.

– Pitkät sivuverhot on näyttäneet minusta aina vähän hassulta, ja toisella puolella olisi niille vähänlaisesti seinääkin. Ja sitten rullaverhot ja sellaiset… tuntui, että miten niitä voisi käyttää noissa yläikkunoissa. Sähkökäyttöisetkään kun eivät oikein tulleet kysymykseen, koska emme olleet rakennusvaiheessa laittaneet pistorasioita, emmekä halunneet tehdä sähköjä pintavetona.

Apua Instagramista

Heidi oli avannut taloprojektille Instagram-tilin (@honkainkeskella), kun he aloittivat rakennusprojektiaan. Postaukset olivat keränneet tasaisesti suosiota, ja Heidi keksikin kysäistä seuraajiltaan neuvoa tilanteeseen.

– Yksi seuraajistani vinkkasikin, että hänen ystävänsä oli laittanut taloonsa Artic Storen ulkopuoliset screenkaihtimet. Ja että ne poistavat häikäisyn, blokkaamatta maisemaa, Heidi muistelee.

Heidi katselin Artic Storen verkkosivuja, ja muisti samalla käyneensä sivuilla jo aiemminkin. Yhteydenotto sähköpostilla, ja homma lähti etenemään.

– Sieltä kyllä nopeasti vastattiin ja oltiin mukana. Tultiin siihen tulokseen, että juuri ulkopuoliset screenkaihtimet olisivat varmasti paras vaihtoehto.

Siitä eteenpäin koko projekti sujui Heidin mukaan oikein hyvin.

– Sain mallikappaleet kotiin nähtäväksi jo etukäteen. Niistä olikin jo melkein runsaudenpula, kun vaihtoehtoja oli niin paljon. Ja oli tosi mukava, kun vielä mittojen ottamisen yhteydessä voitiin käydä asioita läpi, hän sanoo.

– Asennus tapahtui yhdessä päivässä. Tosi sujuvaa minun mielestäni, kaikin puolin.

Automatiikka helpottaa

Heidin kokemuksen mukaan screenkaihtimet todella toimivat: ne blokkaavat häikäisyn lisäksi myös lämpöä – vaikka talossa on viilennys, sen käyttötarve hieman vähenee suojauksen ansiosta.

Screenkaihtimet on moottoroitu ja varustettu aurinkoautomatiikalla, eli ne toimivat oikein olosuhteiden mukaan ilman manuaalista ohjaustakin. Heidi on ratkaisuun tyytyväinen.

“Mies oli sitä mieltä,
että miten me ollaan
pärjättykään ilman näitä.”

 

– Nämä toimii tosi hyvin. Ja halutessaan saa myös yksitellen laskettua screenkaihtimen vaikka yhdestä ikkunasta, jos aurinko häiritsevästi paistaa, hän kehuu.

– Ja ne tekee sellaisen kivan tunnelmankin tänne: hämärtää pikkasen huonetta, ja kumminkin näkee hyvin uloskin.

Myös isäntä on tyytyväinen, ja aurinkolasit eivät enää nykyisin kuulu varustukseen sisätiloissa.

– Mies on sitä mieltä, että miten me ollaan pärjättykään ilman näitä, Heidi nauraa.

Honkain keskellä sosiaalisessa mediassa

– Aloitin Instagram-tilin silloin, kun me alettiin rakentamaan tätä. Kerroin aluksi rakentamisesta, ja sitten se on muovautunut sisustustiliksi, Heidi kertoo.

Tällä hetkellä tilillä on yli 18 000 seuraajaa.

Artic Store ja Heidi tekevät kaupallista yhteistyötä Heidin Instgram-tilin myötä, ja erilaisia yhteistyökuvioita Heidi on tehnyt myös muiden yritysten kanssa Instagram-tilinsä kautta. Pelkkä mainostuskanava Heidi ei kuitenkaan halua tilinsä olevan.

– Enemmän tämä on minun harrastus. Olen tutustunut uusiin ihmisiinkin siellä somessa, on mukava seurata muidenkin touhuja ja kertoa vähän tästä omasta perheestä ja elämästä.

Tili on muuttunut myös ajan kanssa. Talon valmistuttua rakentamiseen liittyvistä asioista siirryttiin käsittelemään enemmän sisustusasioita.

Muuttuuko se sitten 20-30 vuoden päästä remonttitiliksi?

– Todennäköisesti! Heidi nauraa.

– Ja ensi vuonna alkaa kesäpaikan rakennusprojekti, eli sitten se voi olla taas rakennustili vähän aikaa!


Lue lisää Artic Storen screenkaihtimista

Screenkaihdin

Screenkaihdin tarjoaa tehokkaan tavan säädellä sisäilman lämpöä ja suojaa myös häikäistymiseltä.

Lue lisää

Screenkaihtimet olivat Airolan perheen valinta

Airolan perhe pääsi muuttamaan uuteen vastavalmistuneeseen kotiinsa toukokuussa 2019. Omakotitalon oleskelutilaa hallitsevat suuret, kahden kerroksen korkuiset ikkunat.

Lue lisää

Kiekkolegenda jäähdyttelee (/mökkeilee) ulkopuolisten screenkaihdinten suojassa

Tuoreimmassa Huvila ja huussi -sarjan jaksossa remontoitiin kiekkolegenda Jere Lehtisen perheen kesämökkiä. Samalla uudistettiin aurinkosuojausta Artic Storen tuotteilla.

Lue lisää