Tuoreimmassa Huvila ja huussi -sarjan jaksossa remontoitiin kiekkolegenda Jere Lehtisen perheen kesämökkiä. Samalla uudistettiin aurinkosuojausta Artic Storen tuotteilla.

Lehtisten kesäpaikka meren rannalla on ollut perheen omistuksessa vuodesta 2007. Siitä saakka mökillä on tullut vietettyä kesäisin aikaa niin paljon kuin mahdollista.

Ikkunoista avautuva merinäköala on yksi Lehtisten kesäpaikan tunnelman keskeisiä tekijöitä. Ikkunat kuitenkin myös lämmittivät sisätiloja, ja vanhat, ikkunoiden väliin asennetut käsikäyttöiset kaihtimet olivat hankalat käyttää – varsinkin kun ikkunoita oli useita.

– Sanoimme Huvilan ja Huussin tekijöille, että ikkunoihin on ehdottomasti saatava verhot, jotka blokkaavat kuumuuden, Lehtiset kertovat.

Huvilan ja Huussin työryhmä päätyi käyttämään ulkopuolisia screenkaihtimia, jotka estävät tehokkaasti sisälämpötilan liiallisen nousemisen, blokkaamatta kuitenkaan upeita näkymiä merelliseen maisemaan.

 

Ulkopuolelle asennettu screenkaihdin viilentää sisätiloja tehokkaammin, ja antaa myös erinomaisen häikäisysuojan. Automatiikalla ja oikeanlaisella screenkankaalla varustettu järjestelmä voi pysäyttää jopa 90 % ikkunan läpi tulevasta lämpöenergiasta.

– Oli täysi yllätys, että suojat olivatkin ulkopuolella. Ei me edes tiedetty, että tällaisiakin ratkaisuja on tänä päivänä olemassa, Lehtiset kertovat.

– Mitä ollaan tänä vuonna mökillä käyty, niin hyvin on auringon kuumuuden screenit pois pitäneet!

Jere lehtisen mökki aurinkosuojattuna screenkaihtimin

 

Ratkaisu on osoittautunut toimivaksi. Sisältä päin screenkaihtimia ei juuri edes huomaa, ja ulkonakin se sulautuvat hyvin talon julkisivuun. Kaihtimet on varustettu automatiikalla, joten ne säätyvät itsestään auringonvalon mukaan.

– Ja tarvittaessa niitä on erittäin helppo käyttää myös kaukosäätimellä, Lehtiset lisäävät.

Ulkopuoliset screenkaihtimet toimitti Lehtisten kesäpaikalle Artic Store-ketjuun kuuluva Kaihdin ja Markiisi Lahti.

Ota yhteyttä Lähin Artic Store

Screenkaihdin

  • Screenkaihdin suojaa kiinteistöä tehokkaasti lämmöltä ja häikäisyltä, mutta ei estä näkyvyyttä ulos.
  • Screenkaihdin voidaan asentaa rakennuksen ulko- tai sisäpuolelle, tai jopa kattoikkunoihin sekä lasikattoisten terassien päälle.
  • Screen-kangasta voidaan käyttää erilaisissa lopputuotteissa, joten screenkaihdin voi olla rullaverho, pystylamelli, paneeliverho tai katosverho riippuen käyttötarpeesta ja kohteen vaatimuksista.
  • Screenkaihdinkäyttöön sopivia kankaita on saatavilla todella laaja valikoima, ja asiantuntijamme opastavat mielellään juuri sinun tarpeisiisi sopivan kankaan valinnassa.

Lue lisää Screenkaihtimista

Lue lisää

  • Unelmakoti meren äärellä ansaitsee sääolot kestävän aurinkosuojauksen

    Tomi ja Nina Lehtosen vuoden 2023 Asuntomessuille valmistuva Villa Havet yhdistää modernin asumisen ja kesämökin vapauden. Artic Store pääsee toteuttamaan talon aurinkosuojauksen tarpeet.
    Lue lisää
  • Asunto Heinävedellä

    Monipuoliset aurinkosuojaratkaisut viimeistelevät espoolaisperheen loma-asunnon

    Aurinkosuojaus otettiin loma-asunnossa huomioon jo sen rakentamisen aikana. Näin kaikki aurinkosuojaan liittyvät toiveet pystyttiin toteuttamaan juuri perheen toiveiden mukaan.
    Lue lisää
  • Screenkaihtimet eivät blokkaa Heidin maisemaa

    Sosiaalisen median ihmeellinen maailma johdatti Heidi Lahden Artic Storen tuotteiden jäljille. Nyt häikäisyhaitta on poissa, mutta maisemat kotitalon kuudesta suuresta ikkunasta avautuvat edelleen.
    Lue lisää
  • Moottoroitu pystylamellikaihdin sopii myös sisustukseen

    Artic Storen 7 metriä leveä sähkökäyttöinen pystylamelliverho tuli myyntiin juuri sopivaan aikaan oululaisen Karvosen perheen kannalta.
    Lue lisää
  • Tyyli ja tekniikka kulkevat käsi kädessä

    Joensuulainen Anu Kankkunen toteuttaa asiakkailleen sisustussuunnittelua asuin-, yritys- ja vapaa-ajan kiinteistöihin.
    Lue lisää
  • Toimisto tukalasta mukavaksi aurinkosuojauksella

    Sisälämpötila on yksi tärkeimmistä toimistotilojen käyttömukavuuteen vaikuttavista tekijöistä.
    Lue lisää
  • Niinikosket: Akkukäyttöisillä kaihtimilla käytännöllinen aurinkosuoja korkeisiin ikkunoihin

    Jyväskyläläisen Ville Niinikosken uusi omakotitalo valmistui järvenrantamaisemiin alkuvuodesta 2020. Olohuoneen jopa viisi metriä korkeista ikkunoista avautuu kaunis järvimaisema itään ja etelään.
    Lue lisää
  • Seppäset: screenkaihtimista helpotus häikäisy- ja lämpötilaongelmiin

    Seppäsen pariskunta päätti rakentaa vapaa-ajan asunnon järven rannalle vuonna 2018. Kiinteistöön haluttiin myös suuret ikkunat.
    Lue lisää
  • Screenkaihtimet olivat Airolan perheen valinta

    Airolan perhe pääsi muuttamaan uuteen vastavalmistuneeseen kotiinsa toukokuussa 2019. Omakotitalon oleskelutilaa hallitsevat suuret, kahden kerroksen korkuiset ikkunat.
    Lue lisää
  • Tobiaksen screenkaihdin

    Asiakastarina: Tobias Salmelainen

    Aika ajoin Tobias Salmelainen on havahtunut kodissaan auringon valon aiheuttavan häikäistymistä, heijastumia ja lämpötilan nousua kodin sisätiloissa.
    Lue lisää
  • Asiakastarina: Timosen kotiterassi

    Tuomas Timosen terassilta löytyy Artic Katosmarkiisi. Nyt terassista ja upeista maisemista kelpaa nauttia milloin vain.
    Lue lisää
  • Energiatehokkuutta rakentamiseen aurinkosuojauksella

    Nollaenergiarakentaminen on tulossa kovaa vauhtia talotekniikkaan. Huolella suunniteltu ulkopuolinen aurinkosuojaus automatisoidulla ohjauksella on tehokas tapa saavuttaa tavoite.
    Lue lisää
  • Etelä-Euroopan tunnelmaa takapihallasi katosmarkiisilla

    Matkustusrajoitukset pilasivat lomasuunnitelmat? Ei hätää: saat lomakohteen tunnelmaa kotiterassillesi katosmarkiisilla!
    Lue lisää
  • Vinkit terassimarkiisin talvehtimiseen ja oikeaan käyttöön

    Jotta terassimarkiisi säilyy ulkonäöltään ja toiminnaltaan uudenveroisena mahdollisimman pitkään, on käyttäjän huolehdittava muutamista perusasioista.
    Lue lisää
  • Tukalasta porotuksesta kotikeitaaksi

    Mäkelän perheen etupihalle tarvittiin suojaa auringolta. Vaalean talon julkisivun suuret ikkunat ja terassi olivat jo aikaisin keväällä auringon armoilla. Edes kukat eivät viihtyneet kuumalla kasvupaikalla, eivätkä perheenjäsenetkään voineet terassilla viettää aikaa.
    Lue lisää
  • katosmarkiisi

    Kodin investoinnit, osa 1: Markiisi vs. palju

    Sama hintaluokka, sama sijoituspaikka – terassi. Kumpaanko sinä satsaisit? 
    Lue lisää
  • Miksi terassille kannattaa hankkia katosmarkiisi?

    Terassilla tekee usein mieli oleskella huonommallakin säällä eikä polttavassa paahteessakaan ole hyvä istua pitkään.
    Lue lisää
  • Energiaa säästävät kaihdinratkaisut Binderholzille

    Haettiin Suomesta sopivia toimittajia, kilpailutettiin ja valittiin Artic Store. Kuten jatkohankkeet sen osoittavat, tyytyväisiä olemme olleet, kertoo Binderholzin puolesta projektivastaava Juha Kohonen.
    Lue lisää
  • Aurinkosuojat ikkunan väliin

    Aurinkosuojat voi asentaa myös ikkunoiden väliin

    Eri aurinkosuojia on mahdollista yhdistellä, asiakkaan tarpeen ja mieltymysten mukaan – kuten tehtiin tässä kohteessamme.
    Lue lisää
  • 3 syytä hankkia modernit kaihtimet

    Kevätaurinko tulee, kovaa. Television tai etätyöpisteen näyttöruudun tuijottelu muuttuu hankalaksi, jos ikkunasta räiköttää kirkas auringonpaiste.
    Lue lisää
  • Näkyykö screenkaihtimista talvella sisällepäin?

    Screenkaihdin on moderni ja tyylikäs keino kodin aurinkosuojaukseen. Kaihtimet on mahdollista asentaa sekä uuteen että vanhaan kohteeseen, ne toteutetaan aina mittojen mukaan.
    Lue lisää
  • Häikäisevän kaunis kevätpäivä?

    Pitkän talven jälkeen lisääntyvä auringonvalo tuntuu virkistävältä ja saa energian virtaamaan. Päivä pitenee ja valoa tuntuu riittävän loputtomasti niin ulkona kuin sisälläkin. Luonto herää eloon, linnut laulavat ja ilmassa on kevään tuoksua.
    Lue lisää
  • Uusi screenkaihdin-mallisto nyt myymälöissä!

    Katso lähimmän myyjäsi yhteystiedot ja tule tutustumaan mallistoon sekä käyttömahdollisuuksiin.
    Lue lisää
  • Joensuun Pilkon Lidlissä on screenkaihtimet

    Asiakastarinat: Lidl Pilkko

    Erityisesti laajat ikkunapinnat altistavat huoneistot sisäilman lämpenemiselle. Ilman toimivaa aurinkosuojausta sisätilojen lämpötila voi nousta epämiellyttävän korkeaksi ja myös häikäistyminen voi alentaa asumismukavuutta.
    Lue lisää
  • Miten Artic screenkaihdin parantaa asumismukavuutta?

    Screenkaihdin nostaa kotisi, toimistosi tai liiketilasi viihtyisyyden uudelle tasolle.
    Lue lisää
  • Tecwill Oy: Ihanteellisemmat työskentelytilat aurinkosuojauksella

    Tecwillin Joensuun toimistolla työntekijöiden viihtyvyyttä ja työskentelyä heikensi pitkään toistuva häikäistyminen ja liian lämmin sisäilma. Artic Storen asiantuntijoiden avustuksella ratkaisuksi löytyi screenkaihdin.
    Lue lisää